maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kungfu –pandan vauhdikas paluu


Suosittu Po-panda tekee paluun valkokankaalle Dream Worksin uudessa seikkailuanimaatiossa Kung Fu Panda 2. Jennifer Yuhin ohjaama elokuva on vauhdikas jatko-osa,  joka on täynnä kiinalaista symboliikkaa. Tarinankerronnaltaan animaatiota voi pitää onnistuneena. Mäiskintä on tosin paikoitellen sitä luokkaa, ettei leffaa voi suositella aivan pienimmille.

Ykkösosassa Po-pandan haave noususta kungfu-soturiksi kävi toteen, kun hänet valittiin lohikäärmesoturiksi. Kakkososassa hän jatkaa Rauhan laakson suojelua kungfu-tovereidensa Tiikerittären, Kurjen, Mantiksen, Apinan ja Kyyn kanssa. Panda ja hänen hurja viisikkonsa joutuvat koville, kun arkkivihollinen lordi Shen yrittää valloittaa Kiinan ja tuhota taistelulaji kungfun.

Ykkösosan keskeisiin vitseihin kuului Pon isä, joka ei ollut panda vaan hanhi. Jatko-osassa panda alkaakin selvitellä menneisyyttään, jonka surullisuus käy ilmi erilaisten takaumien kautta. Vain arvoituksellisten juuriensa löytämisen kautta sankaripanda voi kohdata juonikkaan vihollisensa. Jos ykkösosa opetti pandan luottamaan itseensä, kakkososan kantava teema on itsensä hyväksyminen.

Kung Fu Panda 2 on visuaalisesti todella näyttävä animaatio. Huumori on hurttia ja toiminta hyvin energista. Elokuvassa kolmiuloitteisuus toimii varsin hyvin, vaikkei 3D ole tässäkään elokuvassa mikään välttämättömyys. Yleistunnelmaltaan elokuva on kuitenkin ykkösosaa vakavampi.

Itä-Aasiassa suosittujen sotasankari- eli wuxia-elokuvien tapaan filmissä uhmataan fysiikan lakeja. Erityisesti animaation  massiivinen loppukohtaus jää kirkkaasti katsojan mieleen.

Suomalaisina ääninäyttelijöinä hääräävät muun muassa Tuomas Uusitalo, Matleena Kuusniemi, Kari Ketonen ja Ismo Kallio.

Elokuvan trailerin löydät tästä.