tiistai 27. joulukuuta 2011

Salapoliisi toimintasankarina

                              Sherlock Holmes (Robert Downey Jr., vas.) ja
                              tohtori Watson (Jude Law) ovat tehokas työpari.



On heti kärkeen todettava se, että suhtaudun ohjaaja Guy Ritchien uuteen elokuvaan Sherlock Holmes: A Game Of Shadows (2011) ristiriitaisin tuntein. Ohjaaja on viimeistään tässä toisessa Sherlock Holmes -filmatisoinnissaan tehnyt englantilaisesta älykkösalapoliisista lopullisesti toimintasankarin. Kauas on jäänyt se dekkarikirjailija Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes, joka Lontoon Baker Street 221B:ssä ratkoo lähinnä suvereenin älynsä voimin merkittäviä mysteerejä.

Uusi Sherlock Holmes on siten tehty niille aikamme ihmisille, joita salapoliisin perusteelliset pohdinnat pitkästyttävät ja jotka kaipaavat yksityisetsivältä räväkkää toimintaa rikosten ratkonnassa. Elokuvassa toimintakohtaukset vyöryvät päälle kuin Ilkka Remeksen jännityskirjoissa. Tulitaistelut, räjähdykset ja hidastusten kaltaiset erikoisefektit kuuluvat leffan peruselementteihin. Sherlock Holmesin (Robert Downey Jr.) nyrkkeilytaidoille on enemmän käyttöä kuin viileän analyyttiselle ja loogiselle ajattelulle.

Elokuva käynnistyy Sherlock Holmesia järkyttävästä asiasta. Hänen pitkäaikainen kumppaninsa tohtori Watson (Jude Law) on menossa naimisiin Mary Watsonin (Kelly Reilly) kanssa. Tuoreen hääparin onnea ei silti kestä kauan. Häämatkalle mukaan lähtenyt Holmes pelastaa Maryn arkkivihollisensa James Moriartyn (Jared Harris) uhalta sinkoamalla hänet junasta rautatiesillan kohdalla veteen. Hameenheilahduksen jälkeen etsiväkaksikko pääsee keskittymään itse asiaan: suurrikollisen punoman suunnitelman selvittämiseen.

1890-luvun alkuun sijoittuvan ”Varjojen pelin” alkua leimaa anarkististen pommi-iskujen ja salamurhien kudelma, joka vie Euroopan sodan partaalle. Älyltään Holmesin veroinen Moriarty hyötyisi sodasta taloudellisesti suunnattomasti. Mestaririkollinen johtaa salaista asetehdasta, joka tuottaa tappovälineitä konekivääreistä valtaviin kanuunoihin. Useiden eurooppalaisten valtionpäämiesten ja huippudiplomaattien henki on uhattuna. Vain Sherlock Holmesin toiminta voi säilyttää rauhan.

Elokuva huipentuu Holmesin ja Moriartyn väliseen shakkiotteluun, joka käydään pimeänä talvi-iltana rauhankonferenssin pitopaikan kattoterassilla Sveitsissä. Kiistakumppaneiden henkien huikeaa taistoa seuraa myös elokuvan loppukliimaksi. Jo pelkästään sen vuoksi elokuva kannattaa nähdä suurella kankaalla. 

Salapoliisiperinteiden murtamisesta huolimatta ”Varjojen peli” on hienoa viihdettä. Elokuva perustuu Michele ja Kieran Mulroneyn laadukkaaseen käsikirjoitukseen, erinomaiseen näyttelijätyöhön ja taidokkaasti rakennettuun ajankuvaan. Selkein ajallinen kömmähdys on kranaatinheittimen esittäminen jo 1890-luvun yhteydessä, kun kyseinen ase oli vasta ensimmäisen maailmansodan tuote.

Robert Downey Jr. tuo hienosti esiin Holmesin erikoisen luonteen ja poikamaisuuden. Hän pelaa erinomaisesti yhteen Jude Law’n kanssa. Mad Men –sarjasta tuttu Jared Harris näyttelee loistavasti mestaririkollisen roolin. Stephen Fry piirtää hauskan roolin Holmesin veljenä Mycroftina, joka toimii yhtenä brittidiplomatian aivoista.

Sherlock Holmes on kieltämättä miesten elokuva. Siitä huolimatta Holmesin arvostama Irene Adler (Rachel McAdams) viihtyy roolissaan. Sen sijaan käsikirjoitus ei tee oikeutta romaniennustaja Madame Simza Heronia näyttelevälle ruotsalaistähti Noomi Rapacelle, jonka todellinen kansainvälinen läpimurto jää vielä odottamaan itseään.


Elokuvan trailerin löydät tästä.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hiljaisuus pysäyttää katsojan ja kirvoittaa kyyneleet

                              Eino (Joonas Saartamo) ja Jaana (Terhi Suorlahti)
                                    raskaassa työssään kaatuneiden evakuontikeskuksessa.


Sotaelokuva on suomalaiselle elokuvayleisölle rakas genre. Elokuvalaji vilisee suomalaisia huippuelokuvia Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta (1955) Pekka Parikan Talvisotaan (1989) ja Olli Saarelan Rukajärven tiestä (1999) Åke Lindmanin Tali-Ihantalaan (2006).

Sakari Kirjavaisen ohjaama Hiljaisuus (2011) poikkeaa perinteisten sotaelokuvien kaavasta. Rintamataisteluiden sijasta huomio kiinnittyy eturintaman takana sijaitsevaan kaatuneiden evakuontikeskukseen, jonne surmansa saaneet sotilaat tuodaan ja jossa heidät siistitään ennen viimeistä matkaa kotitanhuville. Keskuksessa työskentelee neljä miestä ja kolme naista, pääosin sotilaita ja lottia.

Elokuva ajoittuu historiallisesti jatkosodan viimeiseen kevääseen 1944. Päähenkilönä toimii hidasjärkinen, mutta syvästi inhimillinen Eino (Joonas Saartamo). Hänen rankkana tehtävänään on hakea kaatuneet etulinjasta. Keskusta johtava pastori Hiltunen (Kari Hakala) ei paljon Einosta perusta.

Einon kanssa keskukseen saapuu uutena miehenä Antti (Lauri Tilkanen), jonka komeus ja supliikki olemus saavat pian lottien Siirin (Joanna Haartti) ja Jaanan (Terhi Suorlahti) sydämet läpättämään.  Yhteisön muut jäsenet ovat kuolleiden kanssa jutusteleva Korpikangas (loistava Ilkka Heiskanen) ja ruumiita ammattitaitoisesti käsittelevä kuppari-Miina (Sinikka Mokkila).

Einon elämää ohjaa Antin isälle annettu lupaus pitää nuori sotilas erossa vaikeuksista − ja etenkin hengissä. Iloluonteinen Antti keskittyy lottien hurmaamiseen ja kiellettyyn rajakaupankäyntiin Siirin kanssa. Näin asemasodan aikaakin voidaan tarkistella hieman uudessa valossa.

Hiljaisuuden keskeinen teema on kuolevaisuus ja kuoleman läheisyys. Evakuontikeskus on kuin sota pienoiskoossa. Taistelun kumu kantautuu keskukseen, sota lepää raskaana yhteisön yllä. Pieni miljöö, niukka esineistö ja aidontuntuiset ihmiset rakentavat uskottavan ajankuvan. Elokuva on koskettava ja saa monen silmät väkisinkin kostumaan.

Sotaelokuvaan tuovat dynamiikkaa ei-kenenkään maalle tehdyt ruumiinhakuretket. Huomio kiinnittyy myös äänimaailmaan ja laadukkaaseen kuvaukseen, joka on Petri Rossin käsialaa. Historiasta vähemmän tietäville lienee uutinen se, että Suomi oli ainoa maa toisessa maailmansodassa, joka toi kaatuneet sotilaansa kotiin haudattaviksi. Se selittää sankarihautausmaiden paljouden.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Tanssivat pikkuoravat kimittävät taas

Pikkuoravien seikkailu alkaa laivaristeilyltä.
Y-Kinossa perjantaina 16.12. ensi-iltaan tullut Alvin ja pikkuoravat 3 on harmiton, suomeksi dubattu lastenelokuva. Mike Mitchellin ohjaustyö on Alvin-sarjan kolmas ja mahdollisesti viimeinen.

Elokuvassa kuusi pikkuoravaa ovat poptähtiä, jotka lähtevät laivaristeilylle. Leppoisa keppostelu laivalla päättyy kuitenkin haveriin ja oravakuusikko haaksirikkoutuu autiona pitämälleen saarelle. Siellä he saavat vastaansa muun muassa Alvinin (Justin Long/suomalaisäänenä Jon-Jon Geitel) arkkivihollisen Ianin (David Cross) ja uhkaavan tulivuorenpurkauksen. Tropiikin saarelta löytyy myös muuta arvoituksellista.

Kimittävät kurret koettelevat jonkin verran aikuiskatsojan hermoja, mutta pikkulapsiin söötit oravat ja vauhdikas vipellys kyllä uppoavat. Oravien musiikki- ja tanssinumerot ovat varsin onnistuneita.

Pikkuoravien kanssa hengaavien ihmisnäyttelijöiden kuten ystävä Daven (Jason Lee/Antti Jaakola) näyttelijätyö on varsin ilmeetöntä ja väsähtänyttä. Paljon ei ole hurraamista käsikirjoituksessa tai dialogissakaan.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Y-Kinon kioskitoiminta Kauhavan lukion työosuuskunnan hoidettavaksi

                                       Kauhavan lukion rehtori Toni Uusimäki (vas.) ja
                                       Y-Kinon toimitusjohtaja Ilkka Peura tyytyväisinä.


Kauhavan Y-Kino Oy solmi historiallisen sopimuksen Kauhavan lukion kanssa perjantaina 16.12.2011. Sopimuksen allekirjoittivat Kauhavan Y-Kino Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Peura ja Kauhavan lukion rehtori Toni Uusimäki.

Y-Kino luovuttaa kioskitoiminnan lukion perusteilla olevalle osuuskunnalle. Osuuskunta saa kaiken kioskitoiminnan tuoton (pl. lipunmyynti) omaan käyttöönsä.

"Kioskin tuoton loppusijoitus olisi joka tapauksessa ollut hyväntekeväisyys - lisäksi lukiolaisten kanssa on todella mukava tehdä yhteistyötä", totesi Kauhavan Y-Kino Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Peura.

Y-Kinon tavoitteena on sen omistajien ohjaamana osallistua paikalliseen hyväntekeväisyystyöhön. Y-Kinon omistaa Kauhavan Rotaryklubi - kaikki työntekijät ovat tähän saakka olleet rotareita, jotka ovat tehneet työnsä talkoilla. Nyt töissä nähdään mukana myös lukiolaisia.

Kauhavan rotaryklubi ry kuuluu yhteen maailman suurimmista palvelujärjestöistä, jossa kaikki rotaryklubit osallistuvat maailmanlaajuisiin ja paikallisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.
Kauhavan rotaryklubi tukee Polio-plus -hanketta, jossa polio poistetaan maapallolta kokonaan.

Paikallisesti useiden muiden projektien lisäksi Kauhavan rotaryklubi on järjestänyt yli 40 vuoden ajan  vuosittain ammatinvalintatilaisuuksia sekä vaihto-oppilaiden vuosivaihdon jo yli 30 vuoden ajan. Nyt rotaryt osallistuvat lukion yrittäjäkurssin tutorointiin sekä antavat Y-Kinon kautta lukiolaisille mahdollisuuden pyörittää omaa todellista yritystään.

Y-Kino toteutti vuonna 2010 talkoovoimin Y-Kinon täydellisen remontin: konehuoneen laajentaminen, lattioiden päällystäminen, penkkien uusinta, salin akustointi, valkokankaan uusinta sekä sokerina pohjalla uuden 3D-digiprojektorin hankinta. Projektia tukivat rahallisesti Suomen Elokuvasäätiö, Kauhavan kaupunki ja Suomen Yrittäjäopisto, jonka auditoriossa elokuvateatteri toimii.

Edellinen täyden vuoden katsojaennätys Y-Kinossa oli 3.700 katsojaa, tänä vuonna päästään ehkä yli 11.000:een.

"Olen hyvin kiitollinen elokuvien levittäjätoimistojen kärsivällisyyteen ja ymmärtäväisyyteen toimintamme opetteluvaiheessa. Opettelu jatkuu - verkostossamme on nyt yhteensä yli 60 työntekijää joita paimentaa toimitusjohtaja kolmen lähimmän apulaisensa kanssa: tekninen, ohjelmallinen ja kaupallinen toimialajohtaja", Peura toteaa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Sympaattiset pingviinit tanssivat taas

                                             Svenin lentotaidot hurmaavat pingviiniyleisön.

 
George Millerin digitaalinen animaatio Happy Feet (2006) svengaavine pingviineineen nousi viisi vuotta sitten melkoiseksi hitiksi. Elokuvan pääosassa jorasi tuolloin keisaripingviini Mumble (Elijah Wood, suomalainen ääni Niilo Syväoja), jolta puuttui puolison saamiseksi tarvittava lauluääni. Tanssiva pingviini käänsi kuitenkin erilaisuutensa lopulta voitoksi.
Jatko-osa Happy Feet 2 (2011) on koko perheen sympaattinen elokuva, jossa palataan takaisin Etelämantereelle. Elokuvan pääroolissa nähdään pörröinen pikkupingviini Erik (Ava Acres, Seera Alexander), joka puolestaan ei osaa tanssia muiden lajitovereidensa tapaan. Erilaisuuttaan pohtiva Erik haaveilee lentämisestä ja ihailee lentävää pingviini Sveniä (Hank Azaria, Antti Jaakola).
Isä-Mumblea ja Erikiä ystävineen tarvitaan pian, kun pingviinien elinympäristö joutuu uhatuksi. Liikkuvat jäävuoret saartavat pingviiniyhteisön loukkuun, josta ne voi pelastaa vain eläinlajien yhteistyö. Lastenleffan keskeistä sanomaa onkin ystävyyden, erilaisuuden ymmärtämisen ja oman itseluottamuksen rakentamisen merkitys.
Pingviinielokuva on komeaa nähtävää. Animaation kuvallista huippua edustaa sivujuoni, jossa seurataan kahden krillin eli läpikuultavan äyriäisen seikkailutarinaa. Hyvin keskeinen rooli elokuvassa on myös tanssimusiikilla. Happy Feet 2:n hienoja joukkokohtauksia tahdittavat monet tunnistettavat popbiisit.
Vaikkei Happy Feet 2 aivan ylläkään alkuperäisosan tasolle, se on aikuisillekin viidyttävää katsottavaa.
Linkin traileriin löydät tästä.