sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Rautarouvan nousu, uho ja tuho

                                Meryl Streep on ilmetty rautarouva Margaret Thatcher

Y-Kinon ohjelmistoon tullut Phyllida Lloydin ohjaama Rautarouva (2011) kertoo 1900-luvun kenties tunnetuimman naispoliitikon Margaret ”Maggie” Thatcherin tarinan. Paronitar Thatcher oli paitsi kolmen kauden pääministeri, myös kansainvälisen politiikan yksi keskeinen toimija Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin kanssa 1970- ja 1980-luvuilla. Äärimmäisen lujatahtoinen, jäykkä ja kunnianhimoinen konservatiivipoliitikko elää vielä tänään hauraana, tutisevana ja hallusinaatioista kärsivänä dementikkona.

Elokuva alkaa leskirouva Thatcherin (Meryl Streep) käynnistä pienessä kulmakaupassa ostamassa maitoa. Ostoksensa Thatcher on hakenut kahdeksan vuotta aikaisemmin kuolleelle miehelleen Denisille (Jim Broadbent), jonka muisto kummittelee vanhan naisen mielessä päivin ja öin.

”Leidipomon” elämässä vain kaksi miestä näyttää jäävän jyräämättä: säästäväinen kauppiasisä Alfred Roberts (Iain Glen) ja puoliso Denis Thatcher, menestyvä liikemies, joka saa Maggien puolisokseen. Kosittaessa energinen Margaret ilmoittaa, ettei aio kuolla kahvikuppia tiskatessaan. Elämällä on oltava syvempi tarkoitus. Kemiaa Oxfordissa lukenut ja myöhemmin oikeustieteeseen vaihtanut Thatcher pyrkii parlamenttiin ja onnistuu siinä lopulta. Nuorta naispoliitikkoa esittävä Alexandra Roach piirtää kömpelöstä ja tiukasta roolimallistaan uskottavan kuvan.

Tämän jälkeen elokuva siirtyy 1970-luvulle, jolloin Thatcherin ura lähtee nousukiitoon. Tämä ei toteudu vain Rautarouvan (nimitys peräisin neuvostoliittolaisesta Punatähti-lehdestä) rautaisella tahdonvoimalla. Puolueen puheenjohtajaksi valinnan taustalla on myös harkittua poliittisen imagon rakentamista. Tärkeä avustaja Airey Neave (Nicholas Farrell) ja tv-guru Gordon Reace (Roger Allam) opettavat mm. leidipomon puhumaan matalammalla äänellä ja luopumaan vanhahtavasta hatustaan luoden uudentyyppisen konservatiivipoliitikon. Thatcherin poliittista nousua tarkastellaan välillä myös kuvitteellisen nykyhetken kannalta.

Thatcheria valtansa huipulla ja hauraana dementikkona esittää Meryl Streep aivan suvereenisti. Hän menee roolihahmoonsa täydellisesti. Jokainen ilme, ele ja puheenparsi tuovat elävästi mieleen kiistellyn tähtipoliitikon. Vanhan naisen ilmiasu on maskeerauksen tyylinäyte. On todella vaikea kuvitella ketään muuta naisnäyttelijää, joka voisi napata Oscarin Streepin edestä. Niin häikäisevää on hänen osaamisensa.

Elokuvan seuraaminen vaatii kuitenkin jonkin verran tietämystä sekä Englannin poliittisesta järjestelmästä että kansainvälisestä politiikasta 70- ja 80-luvuilla. Ohjaaja Lloyd ja käsikirjoittaja Abi Morgan eivät myöskään helpota katsojakokemusta. Aikajärjestykseen perustuva rakenne on rikottu vastaavaan tapaan kuin klassikkoelokuvassa Kansalainen Kane. Ajoittain saa tosissaan pinnistellä elokuvakerronnan seuraamisen kanssa, kun katsoja joutuu miettimään mikä on todellista takaumaa − ja mikä dementikon hallusinaatiota.

Rautarouvan yksi ongelma on myös se, ettei mihinkään yksittäiseen asiaan Margaret Thatcherin poliittisella uralla kunnolla syvennytä kenties Falkland-Malvinas-sotaa lukuun ottamatta. Sitä naispääministeri johtaa samalla kovuudella ja peräänantamattomuudella kuin Sir Winston Churchill aikanaan Taistelua Britanniasta. Lyhyet välähdykset parlamenttikeskusteluista ovat mannaa katsojalle. Mielellään olisi nähnyt välähdyksiä myös konservatiivipuolueen sisäisistä valtataisteluista. Rautarouvan jälkeenhän pääministeriksi nousi suhteellisen väritön John Major, joka tuo tänään mieleen meidän poliitikkojemme mattivanhaset.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Härmät-elokuvan maailmanensi-ilta pe 27.1.2012 Härmän kuntokeskuksessa

Härmät-elokuvan maailmanensi-iltaa vietettiin perjantaina 27.1. Härmän kuntokeskuksessa. Elokuva tulee ensi-iltaansa 17.2. Katso päähenkilöiden mietteitä elokuvasta oheisista Ilkka-lehden videolinkeistä.
Klikkaa nimeä, niin haastattelu avautuu selaimessasi.

Mikko Leppilampi

Lauri Tilkanen

Pamela Tola

perjantai 6. tammikuuta 2012

Vares pimeimmällä Pohjanmaalla

                                Jussi Vares (Antti Reini) on vaihtanut Turun kadut
                                ja kuppilat kyläpahaseen Pohjanmaalla.
                                Solar Films / Jani Häkli.

Turkulainen yksityisetsivä Jussi Vares (Antti Reini) suuntaa uusimmassa elokuvassaan Vares – Kaidan tien kulkijat (2011) pimeimmälle Pohjanmaalle. Renttumainen Vares saapuu pieneen pohjalaiskylään selvittämään nuoren tytön kuolemaa paikallisen viinaanmenevän pastori Hukkasen (Markku Maalismaa) pyynnöstä.



Varekselle valkenee pian, että Kahdenvirranmaankylä on aivan oma erikoinen maailmansa. Vahva uskonnollinen herätysliike (raappanalaisuus) pitää paikallisia ihmisiä vahvassa otteessaan. Varsin pian yksityisetsivä saa vastaansa herätysliikkeen nokkamiehet, joilla on runsaasti salaisuuksia varjeltavanaan.

Kaikki kyläläiset eivät silti ole Varesta vastaan. Kylähulluksi tituleerattu Paskamantteli (Aake Kalliala), kaljakuppilan pitäjä Peitsara (Tomi Salmela) ja paikallisoppaana toimiva pastori muodostavat dekkarin tukijoukon.

Rikoksen uhrina menehtyneen tytön juttua penkoessaan Vares törmää pian saarnamies Taisto Raappanaan (Peter Franzén) ja hänen intohimoiseen kirjastovirkailijavaimoonsa Elisabethiin (Merja Larivaara). Raappanan kumppanina toimivalla kirjapainonomistaja Juhana Sulanderilla (Jarmo Mäkinen) ja paikallisen mielisairaalan ylilääkärillä (Kari-Pekka Toivonen) ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Tämä valkenee viimeistään silloin, kun Vares teljetään väkisin mielisairaalan osastolle.

Kaidan tien kulkijat on neljäs liukuhihnalta tuotettu Vares-filmi. Sen ohjaaja Anders Engström on kuitenkin onnistunut varsin hyvin tässä Reijo Mäen kirjan filmatisoinnissa. Toimintaa on hieman karsittu pariin edelliseen Vares-leffaan verrattuna ja henkilöhahmoja on saatu syvennettyä. Yksityisetsivä saa tässäkin leffassa ottaa vastaan iskuja, kitata jaloviinaa ja hurvitella kevytkenkäisen naisen kanssa.

Antti Reini tekee Vareksena rutiininomaisen suorituksen. Sivuhenkilöistä Aake Kalliala, Kari-Pekka Toivonen ja Markku Maalismaa uhkaavatkin varastaa koko show’n.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Erinomaisten näyttelijöiden Varasto

                             Varastomies Antero Rousku (Kari-Pekka Toivonen)
                              ja Karita (Minttu Mustakallio) loistavat Varastossa.

Taru Mäkelän ohjaama Varasto (2011) on kotimaisen elokuvavuoden yllättäjä. Karu yhteiskunnallinen komedia nousee omalla listallani juuri päättyneen vuoden hauskimmaksi elokuvaksi. Se perustuu Arto Salmisen (19592005) vuonna 1998 ilmestyneeseen satiiriseen pienoisromaaniin.

Varasto on duunarikomedia, jossa vakavalla naamalla heitetyn huumorin alta paljastuu vakavaakin yhteiskunnallista pohdintaa. Maalikaupan varastomiehet ovat vähäosaisia, joiden elämään kuuluu niin puurtaminen kuin velttoilukin, kylmänä syödyt einekset ja pelko oman pienipalkkaisen työn menettämisestä. Elokuva ei silti ryve kurjuudessa. Niukka elämä ei tee duunareista uhreja vaan taitavia sinnittelijöitä.

Päähenkilö Antero Rousku (Kari-Pekka Toivonen) on varastomies, joka hankkii lisätienestejä myymällä tavaraa ohi kirjanpidon. Tavaran ostajana häärää Jylhäkorpi, yksityisyrittäjä, joka on silti omaksunut kommunismin brezhneviläisen muodon joka solullaan. Vesa Vierikko esittää tätä filosofoivaa henkilöhahmoa aivan verrattomasti. Rouskun kaverina häärää sympaattinen Raninen (Aku Hirviniemi), joka saa tavaravarkauksista syyt niskoilleen ja potkut ilman syytä.

Maalikaupan yläkerrasta löytyvät myymäläpäällikkö (mainio Juha Muje) ja etenkin myyjätär Karita, joka on päättänyt jallittaa Rouskun perheen perustamiseen. Minttu  ”klikkaa mua” Mustakallio tekee Karitana aivan häikäisevän roolisuorituksen. Varastomiehen heila ei ehkä ole ”terävin kynä penaalissa”, mutta sympaattinen, optimistinen ja suunnitelmallinen. Hänen kyydissään välinpitämätön ja naisia vähättelevä Rousku alkaa vähitellen miehistyä ja ottaa vastuuta sekä omasta että perheensä elämästä.

Elokuvan näyttelijäkaarti on muutenkin vahvaa. Maalifirman omistajaa Katajaa näyttelevä Esko Salminen tekee kelpo roolin. Sivuroolien häikäisevimmän suorituksen tekee kuitenkin Karitan Aino-äitiä näyttelevä Hannele Lauri. Rankan elämän kuluttama Aino on periyttänyt tyttärelleen huono-osaisuuden. Hänen mukaansa naiselle on tärkeintä se, ettei mies lyö.

Kipeistä yhteiskunnallisista ulottuvuuksistaan huolimatta Varasto on todella hauska elokuva. Ensi-illassa elokuvayleisö ajoittain ulvoi naurusta. Siitäkin huolimatta, että huumori esitetään toisinaan minimalistisesti ja kovin sanoin ilmaistuna. Elokuvan ikäraja K7 on liian alhainen ajoittain kovan kielenkäytön vuoksi.

Elokuvan trailerin löydät tästä.