sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Lady Di:n viimeinen rakkaus floppaa

                                   Diana (Naomi Watts) viimeisen rakastettunsa
                                   sydänkirurgi Hasnat Khanin (Naveen Andrews) sylissä.

-->
On jotenkin kohtalon ivaa, että Y-Kinossa tulivat samanaikaisesti ensi-iltaan elokuvateatterin vuoden paras leffa Gravity 3D (2013) ja surkein draamaelokuva Diana (2013). 1990-luvun tunnetuimmasta ja ehkä rakastetuimmasta naisesta on saatu aikaan siirappinen ja lähes silkkaa fantasiaa oleva tekele. Komealla Hitler-elokuvallaan Perikato (2004) mainetta niittänyt Oliver Hirschbiegel on ohjannut elämänsä flopin.
Elokuva keskittyy Walesin prinsessan viimeiseen kahteen vuoteen ennen hänen traagista kuolemaansa Pariisissa v. 1997. Filmi perustuu Kate Snellin teokseen Diana: Her Last Love (2001). Elokuva ja kirja kuvaavat molemmat Dianan kaksi vuotta kestänyttä rakkaussuhdetta pakistanilaiseen sydänkirurgi Hasnat Khaniin. Suhde oli päättynyt vain muutamia viikkoja ennen tuhoisaa auto-onnettomuutta.
Diana esittää prinsessan yhdenlaisena marttyyrinä. Takana ovat vuoden 1981 satuhäät, joita seurasi 750 miljonaa ihmistä, ja onneton avioliitto prinssi Charlesin kanssa. Aikansa tunnetuin nainen on kaikkien silmätikku: median ihailema ja vainoama, kansan rakastama, Windsoreiden kuningassuvun halveksima.
Elokuvan yksi heikkous on sen yksisilmäisyys. Asioita käsitellään täysin Dianan oletetusta näkökulmasta. Kuningasperheestä – ja erityisesti prinssi Charlesista tai kuningatar Elisabeth II:sta – ei ääntä pidetä. Dianan pojista Williamista ja Harrystä näkyy vilahdukselta selkä heidän kiirehtiessään helikopteriin leffan kannalta täysin tarpeettomassa kohtauksessa.
Elokuvan onnistumisen kannalta käsikirjoitus ja näyttelijöiden valinta (casting) ovat ratkaisevan tärkeitä. Käsikirjoitus, jonka on kyhännyt Stephen Jeffreys, on kamala. Leffan dialogi on täynnä latteuksia ja siirappia. Dianaa näyttelevä viehättävä australialais-brittiläinen Naomi Watts on nähnyt paljon vaivaa opetellakseen Dianan puhe- ja kävelytyylin ja ylipäänsä body languagen. Vaaleaverikkö selviytyy roolistaan aika puhtain paperein, vaikkei hänen Dianansa tuo juuri uutta aiemmin tiedettyyn.
Castingin heikko lenkki on kohutun Lost-televisiosarjan entinen komea ja karismaattinen Sayid (Naveen Andrews), joka on tässä elokuvassa varjo entisestään. Andrews’in esittämä Khan on kömpelö ja yksi-ilmeinen. Naomi Wattsin läpimurtoelokuvassa King Kong (2005) kaunottaren tärkein vastanäyttelijä oli jättiläisgorilla, joka ilmeiden määrässä ja häntä kohtaan osoittamissaan tunteissaan hakkaa kirkkaasti herra Andrewsin. Dianan ja Khanin väliltä puuttuvat elokuvassa kipinät, keskinäinen kemia ja intohimo. Ainoa uskottava tunteiden räiskähdys on elokuvan lopun puistokohtauksessa.
Prinsessan ja sydänkirurgin suhteessa on paljon oletettua ja kuviteltua. Toinen ei voi asiasta enää kertoa – ja toinen ei halua. Daily Mailin elokuisessa haastattelussa todellinen Hasnat Khan kertoi elokuvan valehtevan monessa suhteessa.
Diana, sydänten kuningatar, olisi ansainnut paremman elämänkertaelokuvan. Hirschbiegelin filmi ei tuo juuri uutta Walesin prinsessan henkilökuvaan. Hänen loppuaikojensa tärkeätä työtä maamiinojen ja AIDSin uhrien auttamiseksi esitellään onneksi jonkin verran.
Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti