Aaveäidin kullannuput

                                Maman pikkutytöt setänsä ja tämän naisystävän suojissa.

Elokuvan tyylilajeista kauhu on yksi vaativimmista. Viime vuosina studiot ovat vyöryttäneet genren alle lukuisia vampyyri-, ihmissusi- ja zombileffoja sekä tuhruisia splattereita. Suurin osa niistä on ollut tusinatavaraa. Siksi onkin mukava päästä kiemurtelemaan elokuvasalin penkkiin kunnon psykologista kauhua sisältävän elokuvan parissa.

Espanjalais-kanadalainen kauhuelokuva Mama (2013) on argentiinalaisen  Andrés ”Andy” Muschiettin onnistunut ohjaustyö. Elokuvaa markkinoidaan meksikolaisen vastaavan tuottajan Guillermo del Toron nimissä. Hänet puolestaan tunnetaan erinomaisen fantasiaelokuvan Panin labyrintin (2006) ohjaajana.

Elokuvan alussa pienet sisarukset Victoria (Megan Charpentier) ja Lilly (Isabelle Nélisse) joutuvat jättämään kotinsa poliisia pakenevan isänsä Jeffreyn (Nikolaj Coster-Waldau) pakottamana. Tytöt päätyvät metsämökkiin, mutta isän odottamaton katoaminen jättää alle kouluikäiset mökkioloihin keskenänsä.

Viisi vuotta myöhemmin veljeään ja veljentyttöjään etsinyt Lucas (Nikolaj Coster-Waldau) onnistuu löytämään tytöt, jotka ovat kuin ihmeen kaupalla säilyneet hengissä karuissa olosuhteissa. Pian katsojalle käy ilmi, että outo ja pelottava Mama on pitänyt tytöistä huolta, eikä halua päästää tytöistä irti. Tyttöjen sopeutuminen setänsä ja tämän rockbändissä soittavan naisystävän Annabelin (Jessica Chastain) kotiin on vaivalloista.

Sisaruksista nuoremman Lillyn on erityisen vaikea löytää yhteyttä lähisukulaisiinsa. Hän oli jäänyt metsämökkiin ennen kielen oppimista, ja liikkuukin kasvatuskodissaan kissan tavoin pitkin nurkkia. Lilly pitää tiivistä yhteyttä salaperäiseen kaapissa viihtyvään olentoon ja rakentaa itsestään pelottavan kuvan pikkutyttönä. Kohta kasvattikodissa alkaa tapahtua outoja. Tapahtumien pyörre tempaiseekin pian mukaansa niin tytöt, Lucasin, Annabelin kuin psykiatri Dreyfussinkin (Daniel Kash), jonka tehtävänä on seurata tyttöjen kehitystä.

Muschietti kutoo elokuvaansa kauhun ilmapiirin vähitellen ja taidokkaasti. Katsoja puristautuu penkkiin ja aina ajoittain vilunväreet tavoittavat selkäpiin kuten pitääkin. Erikoisefekteillä ei alussa liikaa mässäillä, ja salaperäisyyden verho avautuu varsin ihanteelliseen tahtiin. Elokuvan loppu ei valitettavasti ole aivan yhtä taidokas ja loppukohtaus on lähellä keikahtaa tragikomedian puolelle. Langanpäät saadaan onneksi kuitenkin sidottua yhteen, ja Mamasta jää hyvä kokonaisvaikutelma.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Kun ihminen haurastuu

                               Georges (Jean-Louis Trintignant) ja Anne
                              (Emmanuelle Riva) ovat suurenmoisia rooleissaan

Y-Kinon alkuvuoden merkittävin kulttuuriteko on kenties tässä: itävaltalaisen elokuvaohjaaja Michael Haneken Rakkauden (Amour 2012) tuominen elokuvateatterin ohjelmistoon. Pienten joukkojen elokuva on suuri sisällöltään. Se palkittiin ensin Cannesissa Kultainen palmu-palkinnolla. Viime viikolla elokuva sai parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin Hollywoodissa.

Elokuva kertoo kahden noin kahdeksankymppisen muusikon ja musiikinopettajan tarinan. Anne (Emmanuelle Riva) ja Georges (Jean-Louis Trintignant) elävät hyvin kulttuuripitoista elämää Pariisissa. Elokuvan päänäyttämönä toimii heidän kerrostaloasuntonsa, joka on ajan patinoima päähenkilöiden tavoin.

Elokuva alkaa hätkähdyttävästi kohtauksella, jossa palomiehet tunkeutuvat eleganttiin asuntoon. Kaikki tapahtuu hetken kuin pantomiinina. Katsoja saa aavistuksen tapahtuneesta, kun yksi palomiehistä pitelee nenäänsä. Pian makuuhuoneesta löytyy vanhan naisen ruumis, joka on peitetty kukkien terälehdillä. Miten tähän tilanteeseen on päädytty?

Rakkaus kertoo tämän kaiken. Vanhan parin harmoninen yhteiselämä muuttuu asteittain, kun Anne saa aamiaispöydässä halvauksen. Vaimoaan syvästi rakastavasta ja kunnioittavasta Georges’ta sukeutuu omaishoitaja. Sairaanhoitaja käy potilaan luonta muutaman kerran viikossa, mutta aviomies on se, joka elää vaimonsa kanssa sairauden etenemisen joka vaiheen.

Amour on elokuva, joka kertoo kauniisti ja arvokkaasti ihmisen elinkaaren lopusta, siitä kuinka moni ihminen vähitellen haurastuu ja hiipuu pois elämästä. Anne ja Georges käyvät kamppailun yhdessä. Toivottomaksi osoittautuvassa taistossa on nousunsa ja laskunsa, mutta pariskunta pitää yhtä. Keskinäisestä yhteydestä ja suuresta rakkaudesta kertoo lopulta vain kosketus.

Emmanuelle Riva ja Jean-Louis Trintignant ovat suurenmoisia rooleissaan. Rivan kyky muuntautua sairauden etenemisen eri vaiheisiin on hämmästyttävä. Sama pätee Trintignantiin, jonka roolihahmo muuttuu myös vaimon sairauden pahentuessa. Nämä näyttelijät osaavat kertoa jo niin paljon katseillaan ja eleillään. Kyse on puhtaasta keskinäisestä kemiasta.

Elokuvan sivurooleissa näyttäytyvät Isabelle Huppert tytär Evana,  jokai aina ajoittain perää äidilleen tehokkaampaa hoitoa sekä pariskunnan entinen pianistioppilas ja suojatti Alexandre (Tharaud).

Rakkaus ei ole elokuva vain omaishoitajille ja muille, jotka seuraavat läheisensä haurastumista. Se on elokuva meille kaikille ihmisenä olemisesta ja vanhuuden murroksesta.

Elokuvan trailerin läydät tästä.