Pikku kätyrit varastavat show’n

                                           Kaksi pikku kätyriä Lucyn kyydissä.

Itse ilkimys 2 on jatko-osa syksyllä 2010 ensi-iltansa saaneeseen vauhdikkaaseen Illumination Entertainmentin 3D-animaatioon. Ensimmäinen osa esitteli yrmeän ilmimyksen Grun, jonka laboratoriossa kelmi apulaisineen ja keltaisine pikkukätyreineen kehitteli ensimmäisiä tuhon vimpaimia. Grun lopullisena tavoitteena oli tuolloin varastaa kuu taivaalta. Elokuvan lopussa lurjuksen sydän kuitenkin pehmeni, kun hän sai vastuulleen kolme orpoa tyttölasta.

Kakkososassa Gru (äänenä Ville Haapasalo) ei juuri ilkeile. Hänestä on kuoriutunut vastuuntuntoinen vanhempi, joka joutuu kuitenkin selvittämään kadonneen tutkimusaseman ja sen ärhäkän seerumin arvoitusta.  Gru värvätään vorojen vastaiseen liigaan, joka pyrkii löytämään seerumin varastaneen superrikollisen.

Gru tutustuu rikollisjahdin yhteydessä tarmokkaaseen agentti Lucyyn (Katja Aakkula), johon hän tuntee vetoa alusta alkaen. Pääjuonen toinen haara valottaakin heikosta itsetunnosta kärsivän entisen ilkimyksen ja jamesbondmaisen Lucyn välille rakentuvaa romanssia, jota orvot pikkutytöt ovat kilvan tukemassa.

Ykkösosasta pehmentyneen Grun sijasta show’n varastavat keltaiset pikku kätyrit. Ne eivät tosin edellisosan tapaan tee enää pahuuksia vaan hilloja ja hyytelöitä. Kahjot olennot, jotka mongertavat lähes käsittämätöntä kieltä, pistävät hulinaksi ja irrottavat yleisöstä lukuisat naurut. Vitsiä, vauhdikkuutta ja vaarallisia tilanteita vilisee valkokankaalla, kun anarkistiset metriheikit pistävät tuulemaan.

Saatuaan superrikolliselta seerumiannoksen, kätyreistä tulee suorastaan vaarallisia. Tämä voi hieman pelottaa aivan perheen pienimpiä, joten K7 on perusteltu ikäraja. Myös ajoittain ylenpalttinen ja perusteeton mäiskintä ei kuulu aivan pienimpien silmille.

Aikuiskatsoja voi viihdyttää itseään vauhtikomediaa seuratessaan myös etsimällä yhteyksiä eri elokuviin. Jamesbondien ohella löysin viittauksia mm. Tähtien sotaan, Indianajoneseihin ja Troniin. Itse ilkimys 2:ssa kolmiulotteisuus on lisäarvo, muttei mitenkään välttämättömyys. Ohjauksesta ovat vastanneet Pierre Coffin ja Chris Renaud.

Elokuvan trailerin löydät tästä.

Piraattielokuva paahteisessa autiomaassa

 

The Lone Rangerin sankaripari Tonto (Johnny Depp) ja

Yksinäinen ratsastaja John Reid (Armie Hammer).

-->

Y-Kinon ensi-iltaan tullut The Lone Ranger (2013) kuuluu Yhdysvalloissa populaarikulttuurin tunnettuihin sankaritarinoihin, mutta on jäänyt Suomessa varsin vähäiselle huomiolle. Entisen Teksas Rangerin ja hänen intiaaniystävänsä Tonton seikkailuista kertova radiokuunnelma syntyi jo 1930-luvulla ja sai visuaalisen muotonsa 1950-luvun televisiosarjassa. Nyt Walt Disney Pictures on tehnyt villin lännen sankarista ensimmäisen elokuvan yli 30 vuoteen.

Elokuvayhtiö pyrkii Lone Rangerissa toistamaan supersuositun Pirates of The Caribbean –sarjan menestyksen. Filmin ohjaajaksi kiinnitettiin kolme ensimmäistä merirosvoseikkailua tehnyt Gore Verbinski, tuottajaksi Jerry Bruckheimer ja päätähdeksi mm. Jack Sparrow’na loistanut Johnny Depp. Elokuvan budjetti nousi 250 miljoonaan dollariin.

Rahalla saatiin elokuvana liian pitkä toimintaseikkailu, joka on kuvattu Utahin ja Arizonan rajalla sijaitsevan Monument Valleyn henkeäsalpaavissa maisemissa. Alue on tullut erityisen tutuksi lännenelokuvien ohjaajatähden John Fordin ansiosta. Elokuva ajoittuu 1860-luvun loppuun, jolloin Yhdysvallat sidotaan yhtenäiseksi talousalueeksi mantereen poikki rakennettavan rautatien avulla.

Elokuva on kertomus oikeuden ritarin The Lone Rangerin (suomennettu Yksinäiseksi ratsastajaksi) taistelusta ahneita rautatieparoneita sekä murhatöitä tekevää rosvokoplaa vastaan.  Yksinäistä ratsastaja John Reidia (Armie Hammer) auttaa tässä filosofoiva intiaani Tonto (Johnny Depp), jonka roolihahmo muistuttaa huomattavasti omituista merirosvoa Jack Sparrow’ta. Tonto seuraa naamiota kantavaa ja alituisesti vaikeuksiin ajautuvaa ex-rangeria kuin Sancho Panza surullisen hahmon ritari Don Quijotea. Tosin Tonto ei ole erityisen uskollinen - vaan etupäässä pilkallinen - kumppanilleen.

Tonton ja Yksinäisen ratsastajan keskinäisestä sanailusta syntyy pääosa elokuvan huumorista. Ongelmallista on kuitenkin se, että Johnny Deppin Tonto jättää väkisinkin varjoonsa päätähdeksi tarkoitetun Hammerin, jota voi kuvata etupäässä nahjusmaiseksi. Intiaanin hahmoa korostaa muuntautumiskykyisen Deppin taitojen ohella kerrontatekniikka. Filmin alussa vanha Tonto kertoo villin lännen museossa hurjia tarinoita Yksinäiseksi ratsastajaksi pukeutuneelle nuorelle pojalle. Takaumarakenteen vuoksi elokuvaan on voitu sijoittaa hurja määrä toimintakohtauksia, joka tekee filmistä sekavan.

Verbinskin ansioksi voidaan laskea toimintakohtausten visuaalinen näyttävyys ja massiivisuus. Lopun junakohtaukset ovat hienoa katsottavaa. Katsojan mykistää viimeistään kohtaus, jossa Lone Ranger nelistää valkoisella Hopea-hevosellaan pitkin junanvaunujen kattoja Rossinin Wilhelm Tell –oopperan finaalin soidessa taustalla. Upeaa!

The Lone Rangerin sivuosanäyttelijöistä kiinnittyy huomio erityisesti verevän Helena Bonham Carterin rooliin ilotalon ronskina emäntänä ja William Fichtnerin viileään suoritukseen hirviömäisenä Butch Cavendishinä. Filmin ikäraja K12 ei ole ainakaan liian matala.

Elokuvan trailerin löydät tästä.