Vimmainen Takku (Mimosa Willamo) tuottaa murheita
yh-äidilleen Essille (Armi Toivanen).
Suomalaisten pakkautuminen pääkaupunkiseudulle ja sen
lukuisiin lähiöihin on synnyttänyt viime vuosina lähiöelokuvien sarjan.
Visuaalisesti ja taiteellisesti viime vuosien upein on Pirjo Honkasalon Betoniyö
(2013), joka palkittiin alkuvuodesta kuudella Jussi-patsaalla. Lähiöelämän
lohduttomuutta ja nuoren miehen halua irrottautua elinympäristöstään valaisi
taitavasti Akseli Tuomivaaran Korso (2014), joka on tämän vuoden
parhaita elokuvia.
Antti Heikki Pesosen
ensimmäinen pitkä elokuva Päin seinää
(2014) jatkaa lähiöleffojen sarjaa, johon ohjaaja porautui jo
lyhytelokuvassaan Korsoteoria (2012).
Esikoispitkä on lyhytelokuvan tapaan mustan huumorin ja katkeransuloisten
ihmiskohtaloiden sävyttämä. Molempien elokuvien päätähtenä loistaa Armi Toivanen. Korsoteoriassa Toivanen piirsi henkilökuvan
varastotyöntekijä Ellistä ja hänen
unelmistaan. Päin seinää –leffassa Toivanen on vakuuttava huoltoaseman
tarjoilija Essinä, jonka elämää
varjostaa huoli väkivaltaisesta ja sopeutumattomasta Takku-tyttärestään (Mimosa
Willamo).
Elokuvan tapahtumapaikka on ankea, betoninen ja virikkeetön vantaalainen
suurlähiö lukuisine sosiaalisine ongelmineen. Filmin kannalta on sama, onko
kyseessä Korso, Hakunila vai Koivukylä. Elokuvassa
määritellään miljöö lyhyesti: ”Tämä on
Itä-Vantaan maaginen valtakunta, jossa haaveet eivät toteudu”. Silti
elokuvan ihmiset elättävät pieniä unelmia, vaikka rahattomuus, rauhattomuus ja
rakkaudettomuus tuntuvat ajoittain musertavalta.
Yksinhuoltajaäiti Essi on saanut tyttärensä nuorena. Lapsen
isästä ei ole tietoa, ei sen puoleen omasta faijastakaan. Yksitoikkoinen
duuni, ikivanha autonrämä ja aggressiivinen tytär, josta Essi silti välittää,
tuovat nuorelle naiselle harmaita hiuksia. Takulla on piikit pystyssä joka
suuntaan. Takana on lukuisia koulusta erottamisia väkivaltaisen käyttäytymisen
takia. Huostaanotto on äidin ja tyttären yhteinen pelko. Takku janoaa rahaa ja
rakkautta. Uudessa yläkoulussaan hän tutustuu Mikaan (sympaattinen Konsta
Väliheikki), jonka kanssa syntyy
aito ystävyyssuhde.
Essin nuoruudenhairahdus Lasse
(Eero Ritala) toimii Takun koulussa
opettajana. Lipevä, itsekäs ja välinpitämätön Lasse on tukkanuottasilla sekä
Takun että Essin kanssa. Pilveä diilaava ja pössyttelevä Lasse on elokuvan
epäuskottavin henkilöhahmo, mutta Eero Ritalan läsnäolo ja rooli todellisena
mulkero-opettajana ovat elokuvan kannalta tärkeitä. Lassen vaatimus Takulle
määrättävästä valvojasta marssittaa valkokankaalle juopporetkun autonkorjaaja Saken (Kai Lehtinen), jonka kainaloon läheisyydenkipeä Takkukin voi
käpertyä. Essille kyseessä on hänen mahdollinen isäukkonsa.
Pesosen elokuvassa henkilöiden suhteet rakentuvat pitkälti
Takun kautta. Tyttö haluaa irtautua ja paeta todellisuutta. Leffan aikuisten
nykyhetkeä raskauttavat puolestaan menneisyyden virhevalinnat. Selviytyminen
arjessa on edellyttänyt kuoren rakentamista, persoonan panssaroimista kipeitä
iskuja vastaan. Pessimistisiä aforismeja viljelevä Essi toteaakin ongelmiensa
olevan niin isoja, etteivät ”ne parane kädestä pitämällä”. Pettymykset
purkautuvat roolihenkilöillä pahoina puheina, mutta myös lyönteinä ja
läpsimisenä.
Kaikki ei silti ole elokuvassa päin seinää. Ohjaaja Pesosen
elokuva on ehyt ja tasapainoinen – ja rujoudestaan huolimatta ajoittain todella
hauska. Dialogi on kekseliästä ja katu-uskottavaa. Päähenkilöiden näyttelijätyö
on verratonta. Toivanen on paljon enemmän kuin Putous-tähti. Kai Lehtinen tulkitsee
lähiöjuomari Saken aivan yhtä hyvin kuin kainuulaisen korpifilosofi Konsta Pylkkäsen Kari Väänäsen Havukka-ahon
ajattelijassa (2010). Elokuvan todellinen löytö on kuitenkin Mimosa
Willamo, joka elää roolissaan Takun vimmaisuuden, mutta myös nuoruuden kivut ja
herkkyyden.
Päin seinää –elokuva kantaa loppuun saakka. Filmi on
visuaalisesti pohdittu kokonaisuus. Erityismaininnan ansaitsee myös omaperäinen
soundtrack, jonka kirjo ulottuu Scootersista
Leevi and the Leavingsiin.
Elokuvan trailerin löydät tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti