lauantai 31. tammikuuta 2015

Taipumaton tahto***

                        Elokuvan viholliset: japanilaiskomendantti Watanabe (Miyavi)
                        ja amerikkalaisvanki Louis Zamperini (Jack O'Connell).

Yksi maailman kauneimmista ja menestyneimmistä näyttelijättäristä, Angelina Jolie, on viime vuosina hakenut kokemusta myös elokuvatuottajana ja –ohjaajana. Hänen toinen pitkä elokuvansa Murtumaton (2014) tuli perjantaina ensi-iltaan Y-Kinossa.

Jolien ensimmäinen pitkä ohjaustyö In the Land of Blood and Honey (2011) sijoittui vuosien 19921995 Bosnian sotaan ja kertoi serbisotilaan ja bosnialaisen naisvangin rakkaustarinan. Murtumattomassa Jolie ei hempeile. Ohjaajalla on filmissään erikoinen viehtymys machoiluun ja haluun kertoa väkivaltaisten miesten käyttäytymisestä sodan ääriolosuhteissa.

Murtumaton kertoo poikkeusyksilön, italialais-amerikkalaisen Louis Zamperinin (britti Jack O’Connell), tarinan. Köyhistä oloista tuleva poika on nuoruudessaan ajautua pikkurikolliseksi, kunnes hänen saadaan houkuteltua kestävyysjuoksun pariin. Lahjakas ja sinnikäs ”Louie” pääsee lukiolaisikäisenä Yhdysvaltojen 5000 metrin edustajaksi Berliinin olympialaisiin 1936. Suomalaisten Gunnar Höckertin ja Lauri Lehtisen kaksoisvoittoon päättyneessä finaalissa Louie ylitti maaliviivan kärkijoukossa.

Lupaava ura katkesi kuitenkin toiseen maailmansotaan, jossa Zamperini toimi B-24-pommikoneen pommittajana Tyynenmeren rintamalla. Elokuva alkaa lupaavasti realistisesti toteutetulla ilmataistelulla pommituslennolla olevien B-24-Liberatoreiden ja japanilaisten Mitsubishi Zerojen välillä. Kuvaajaguru Roger Deakinsin otoksia on jälleen upea seurata. Toisella Kiinaan suuntautuvalla pommituslennolla Zerot pudottavat Louien koneen ja koneen hylystä pelastautuvat vain Louie sekä Mac (Finn Wittrock) ja lentäjä Phil (Domhnall Gleeson).

Kolmikko pelastautuu kahdelle kumilautalle ja jää kellumaan rannattomalta vaikuttavalle Tyynellemerelle puolentoista kuukauden ajaksi. Paahteiset päivät ovat taistelua nälkää, janoa, kuivumista, haikaloja ja alituista paahdetta vastaan. Tämä jakso selviytymistarinassa on uskottava ja elokuvan parasta antia. Jolie on todennäköisesti saanut vaikutteita Ang Leen upeasta Piin elämästä (2012) ja Thor Heyerdahlin elämästä ja merimatkasta kertovasta Kon-Tikista (2013).

Lauttamatkaajat pelastetaan japanilaisalukselle ja he päätyvät japanilaisten sotavangiksi useille leireille. Elokuvan jälkipuolisko keskittyy Louis Zamperinin ja hänen japanilaisen piinaajansa komendantti Watanaben (Takamasa Ishihara eli rockmuusikko Miyavi) väleihin.

 Liittoutuneiden sadistista ja brutaalia kohtelua japanilaisten käsissä on aiemmin todistettu mm. elokuvissa Auringon valtakunta (1987) ja Merry Christmas Mr Lawrence  (1987). Coenin veljesten kaltaisista käsikirjoittajista huolimatta tämä osa filmiä on venytetty ja epäonnistuu kokonaiskuvan hahmottamisesta. Jolie ei kykene selittämään Zamperinin julmaa kohtaloa. Hän ei tiedosta japanilaisen ryhmäkäyttäytymisen merkitystä. Japanin armeija oli uchi (sisäpiiri), joka mahdollisti kaikkien muiden ulkopiiriin (soto) kuuluvien huonon kohtelun. Tämä näkyy Watanabessa, joka arvostaa Zamperinin sisukkuutta, mutta jolle amerikkalaisvanki on siitä huolimatta vihollinen.

Kaksikon lopullinen henkien taistelu käydään hiilikaivoksella, jossa Zamperini joutuu tuntikausia  kannattelemaan painavaa lankkua. Vangin piina ja kärsimys viittaavat liiankin ilmeisinä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen, joka meni äärimmilleen Mel Gibsonin kohutussa Kristuksen kärsimyksessä (2004). Angelina Jolie on varmasti tämänkin elokuvansa katsonut.

Filmin keskeinen ongelma on kärsimyksen rajaaminen vain yhteen mieheen sodan oloissa. Onneksi Zamberinia esittävä nuori englantilaisnäyttelijä Jack O’Connell on loistava ja karismaattinen roolissaan. Hyvän ja vähäeleisen roolityön tekee myös Philiä näyttelevä Domhnall Gleeson.


Elokuvan trailerin löydät tästä.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Hauska ja sympaattinen karhuherra ***½

                             Karhuherra Paddington ja herra Brown (Hugh Bonneville).

Alkuvuodesta elokuvateattereihin tullut Paddington (2014) on mainio ja sympaattinen koko perheen elokuva. Leffan miljööt, hauskuus, taitavat näyttelijät ja nostalginen sukellus lasten maailmaan tekevät siitä mukavaa seurattavaa myös aikuiskatsojille.

Elokuvan taustalla ovat englantilaisen Michael Bondin lastenkirjat, jotka viihdyttivät aluksi 60- ja 70-lukujen suomalaislapsia. Karhuherran seikkailut on taltioitu lukuisiksi lastenkirjoiksi, kuvakirjoiksi, piirros-, animaatio- ja televisiosarjoiksi. Ihmisenkaltainen, hyväntahtoinen ja marmeladileipiä ja kaakaota rakastava karhu on valloittanut lasten sydämiä ympäri maailmaa.

Ohjaaja Paul Kingin komedia käynnistyy mustavalko-osuutena Perun viidakosta, jossa pieni silmälasikarhu asustaa Lucy-tädin ja  Pastuzo-enonsa kanssa. Karhujen arkea kartoittaa englantilainen tutkimusmatkailija Montgomery Clyde (Tim Downie), joka toimet herättävät karhuissa mielenkiinnon brittiläistä kulttuuria ja erityisesti Lontoota kohtaan.

Karhujen marmeladinmakuinen elämä katkeaa maanjäristykseen, joka jättää karhuenosta jäljelle vain punaisen lakin, jonka Paddington perii. Lucy-täti salakuljettaa nuoren karhuherran Englantiin matkalla olevaan laivaan auttaakseen hänet uuden elämän alkuun.

Pikkukarhu saapuu Lontooseen ja löytää itsensä pian matkalaukkuineen Paddingtonin asemalta. Siellä hän törmää Brownien perheeseen, saa heiltä nimensä löytöpaikan mukaan ja asettuu väliaikaisesti asumaan heidän luokseen. Tosin perheen ylivarovainen isä Henry Brown (Hugh Bonneville, suositun Downtown Abbeyn jaarli) sitä aluksi kovasti vastustaa.

Paddingtonin huumori kirvoittaa aikuiskatsojaltakin usein naurut. Nuori karhuherra törmää omituiseen kaupunkilaiselämään, ja joutuu kömpelyyttään ja uteliaisuuttaan noloihin tilanteisiin. Kohtelias Paddington muistuttaa ajoittain kävelevää katastrofia. Kohelluskohtauksistaan huolimatta Paddington on tehty tyylillä ja siitä puuttuu nykyisille koko perheen elokuville tyypillinen valtava vauhti ja älytön mekastus.

Karhuherran tavoitteena on elokuvassa löytää Lucy-tädin suuren vaikutuksen tehnyt tutkimusmatkailija. Paddingtonin kohtaa etsinnässään vastuksia, sillä kaikki ihmiset eivät suhtaudu punahattuiseen ja sinitakkiseen pikkukarhuun suopeasti. Puutarhakadun naapuri herra Curry (Peter Capaldi) karsastaa vieraita. Vielä suuremman uhkan karhuherran pyrkimyksille asettaa luonnonhistoriallisen museon ilkeä eläintentäyttäjä Millicent (Nicole Kidman), joka näkee Paddingtonissa oivan lisän kokoelmaansa. Vaalea pahatar liimaa isät katsomoissa penkkeihinsä.

Paddington on varsin ohuesta juonestaan ja aika tavanomaisista asetelmistaan huolimatta taattua brittiläistä laatutyötä. Elokuvan tuottajana häärää Harry Pottereista ja Gravitysta tuttu David Heyman. Näyttelijäkaarti on kovatasoista. Brownin perheen Mary-äidin roolissa on Sally Hawkins, Jonathan-poikana Samuel Joslin, Judy-tyttärenä Madeleine Harris ja taloudenhoitaja rouva Birdinä Julie Walters (Potter-sarjan Molly Weasley).

Y-Kinossa nähty elokuva oli dubattu suomeksi, mikä on ymmärrettävää pikkulasten kannalta katsottuna. Elokuva alkuperäisillä äänillä ja brittiaksentilla kuultuna olisi todellinen elämys.


Elokuvan trailerin löydät tästä.


                                Ilkeä eläintentäyttäjä Millicent (Nicole Kidman) on paha
                                vastus sympaattiselle karhuherralle.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Vares ei vakuuta vieläkään **

                          Kyypakkaus (Jasper Pääkkönen) johdattaa Jussi Vareksen
                          (Antti Reini) Turun alamaailmaa hallitsevan Raadin luokse.
                          Kuva: Solar Films

Reijo Mäen jännitysromaaneihin perustuva Vares on ehtinyt yhdeksänteen osaansa valkokankaalla. Tällä kertaa suosittu yksityisetsivä selvittää kaksoismurhaa Hannu Salosen ohjaamassa uutuuselokuvassa Vares – Sheriffi (2014). Uusi ohjaajakaan ei tunnu saavan väsähtäneeseen Vares-sarjaan paljoakaan eloa.

Viime keskiviikkona ensi-iltaan tullut uutuusleffa kipusi viikonloppuna katsotuimmaksi elokuvaksi Finnkinon teattereissa. Suosiota voi vain ihmetellä. Lähes kaikkia Vareksia on vaivannut kökkö juoni, puuduttavat kapakkakeskustelut, ohut ihmiskuvaus ja lattea huumori. Reijo Mäen maailmankuva on korostetun miehinen. Vareksen naiset kelpaavat patjoiksi, poliiseiksi tai petkuttajiksi.

Sheriffi on kirjana parempi kuin elokuvana. Leffaa vaivaa sarjakuvamaisuus. Konnagalleria on hyvin karikatyyrimäinen ja epäuskottava suomalaiseen alamaailmaan sijoitettuna.  Salosen silmissä siintää Quentin Tarantinon ja Robert Rodriquezin väkivallan estetiikka ja visuaalinen nerous, mutta toteutus jää valitettavasti lähes törhöstelyn asteelle.

Elokuva lähtee liikkeelle Turun Pajamäen raa’asta kaksoismurhasta, jossa henkirikoksen uhreiksi joutuvat poliisi ja hänen entinen vaimonsa. Vainajien kohtalo tulee Jussi Vareksen (Antti Reini) painajaisuniinkin. Kun murhatun naisen varakas kummitäti (Hannele Laaksonen) lupaa surmattujen kohtalon selvittämisestä tuhdin palkkion, Vares heittäytyy täysillä tapauksen tutkintaan.

Vareksen tietolähde Kyypakkaus (Jasper Pääkkönen) johdattaa yksityisetsivän Turun alamaailmaa hallitsevan Raadin pakeille. Rikollisjärjestö haluaa selvittää rituaalimurhalta vaikuttavan tapauksen ja ryhtyy Vareksen toiseksi palkanmaksajaksi. Varsin pian Vares kiinnostuu ympäri kaupunkia teipatuista Fred Zinnemannin Sheriffi-elokuvan (1952) julisteista.

Sheriffin huhutaan olevan alamaailman aivot, capojen capo, mies, josta ei uskalleta puhua. Salaperäistä rikollispomoa etsiessään Vares pääsee tositoimiin. Outoja juonenkäänteitä riittää, ihmishenget käyvät halvoiksi ja meno on muutenkin kuin suuremmissa gangsterileffoissa. Loppuratkaisu voi kuitenkin yllättää katsojan.

Antti Reini karisma kestää vielä tämän kuvallisen kioskidekkarin, mutta jotain ytyä pitää sekaviin Vareksiin saada. Vaikka elokuvasarjan ohjaajat vaihtuvat, pääongelma pysyy. Elokuvan rikosmysteerit antavat lupauksen, jota ei koskaan lunasteta joko heikon elokuvakerronnan tai enintään keskinkertaisen käsikirjoituksen tai molempien heikkouksien yhteisvaikutuksesta. Vares vois olla paljon nykyistä paree.


Elokuvan trailerin löydät tästä.