lauantai 28. maaliskuuta 2015

Syväluotaus ihmisyyteen****

                                       Märt Avandi löytää pääroolissa hienon yhteyden koululaisiin.

Klaus Härön uutuuselokuva Miekkailija (2015) on hieno suomalais-virolais-saksalainen draamaelokuva. Aiempien elokuviensa tapaan Härö rakentaa Miekkailijassa vahvasti tunteisiin vetoavan, syvästi inhimillisen, ja heikomman puolelle asettuvan filmin. Pienen budjetin elokuvassa on kaikki ainekset laajaan kansainväliseen levitykseen.

Härö on suomalaisista elokuvaohjaajista kenties esteettisin, emotionaalisin ja elokuvakerronnaltaan perinteisin. Ohjaajan elokuvat ovat usein syväluotauksia ihmisyyteen ja asettuvat pienen ihmisen puolelle kamppailussa hallitsevaa järjestelmää vastaan. Esikoiselokuva Näkymätön Elina (2002) ja sotalapsista kertova Äideistä parhain (2005) osoittivat Härön taidot lasten ohjaajana ja lapsen maailman kuvaajana. Sama osaaminen löytyy myös uutuusfilmistä.

Anna Heinämaan käsikirjoittama Miekkailija on poikkileikkaus virolaisen miekkailijan Endel Nelisin (19251993) elämään 1950-luvun alun Virossa. Salaisen poliisin vainoama yliopiston miekkailutähti (Märt Avandi) pakenee Leningradista Viron Haapsalun pikkukaupunkiin. Hän saa viran liikunnanopettajana koulusta numero 2 ja nousee lasten suosioon urheilukerhon vetäjänä.

Endel tuo lasten maailmaan oman intohimonsa miekkailun. Moni florettiin tarttuva lapsi on neuvostomiehityksen jäljiltä orpo tai etsii Endelistä miehen mallia. Lasten luottamuksen saavuttanut miekkailija puolestaan kiintyy suojatteihinsa ja opastaa heitä tämän elitistisenä pidetyn lajin saloihin. Vallitsevaa stalinistista järjestelmää mielistelevä rehtori (Hendrik Toompere) pyrkii parhaansa mukaan kampittamaan Nelisin työtä opettajakätyrinsä (Jaak Prints) kanssa.

Komea ja karismaattinen miekkailija herättää myös naispuolisen työtoverinsa Kadrin (Ursula Ratasepp) mielenkiinnon, joka johtaa aikaa myöten romanssiin. Kadrin osuus jää kuitenkin varsin vähäiseksi elokuvassa, jossa keskiöön nousee aikuisen ja lapsen suhde, keskinäisen luottamuksen löytyminen ja sen merkitys lapsen kasvulle.

Urheilukerhon lapset asettavat miekkailunopettajansa vaikean valinnan eteen: lähteäkö heidän kanssaan Leningradiin valtakunnalliseen lasten miekkailuturnaukseen vai jäädäkö kotiin pakoilemaan Neuvostoliiton salaista poliisia, joka on taas Endelin kannoilla? Draaman kaari jännittyy, kun miekkailija etsii tähän kysymykseen omaa vastaustaan.

Miekkailija sitoo elokuvana hienosti Viron vaikean menneisyyden nykypäivän tilanteeseen. Pieni maa on koko historiansa ajan ollut suurvaltojen puristuksessa ja viimeksi erityisesti suuren itänaapurinsa uhkaama. Ilman yksilöiden rohkeutta ei Viron uutta itsenäisyyttä olisi kuitenkaan saavutettu. Elokuvassa virolaista rohkeutta ja uhmakkuutta edustaa legendaarinen näyttelijä Lembit Ufsak, joka esittää Endeliin tukeutuvan Jaan-pojan (Joonas Koff) isoisää.

Klaus Härön uutuuselokuva on visuaalisesti ja esteettisesti upea teos. Härön ja hänen kuvaajansa Tuomo Hutrin yhteistyö on yhtä komeaa ja saumatonta kuin Postia pappi Jaakobille -leffassakin (2009). On myös hienoa seurata virolaisten näyttelijöiden työtä. Erinomaisten Märt Avandin ja Lembit Ufsakin ohella mieleen piirtyvät Marta-tyttöä esittävä Liisa Koppel ja rehtoria esittävä Hendrik Toompere.


Elokuvan trailerin löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti