tiistai 25. elokuuta 2015

Keskinkertaista Kaurismäkeä**

                                Tiina (Armi Toivanen) ja Urho (Vesa-Matti Loiri) ottavat yhteen.

Mika Kaurismäen draamakomedia Elämältä kaiken sain (2015) on tähditetty ohjaajan luottonäyttelijöillä. Elokuva kertoo uusioperheen muutosta Naantaliin ja pyrkimyksestä remontoida päähenkilön isäuskon ränsistynyt talo uuteen uskoon. Valitettavasti sekä elokuva että sen näyttelijäsuoritukset jäävät varsin vaisuiksi ja elokuva kaurismäkeläisittäin hyvin keskinkertaiseksi.

Elokuvan päähenkilön Tiinan (Armi Toivanen) perhe tulee tapaamaan naisen vanhaa ja sairaalloista isää Urhoa (Vesa-Matti Loiri). Talon rappio murehduttaa, ja uusioperhe päättää sekä auttaa vanhusta että muuttaa ensi kerran saman katon alle yhteen peruskorjatakseen talon. Tiinan avomies Tomi (Peter Franzén) on Nokialta potkut saanut yli-innokas ressukka, jolla on kaiken lisäksi peukalo keskellä kämmentä. Tomin tytär Emilia (Lenita Susi) vaikuttaa vetäytyvältä gootilta, kunnes hänen henkilöhahmonsa saa uusia ulottuvuuksia elokuvan edetessä.

Kun hössöttävästä Tomista ei ole remonttireiskaksi, Tiina palkkaa avuksi Jani Volasen esittämän Kaken. Alun auvoisa oleminen väistyy ja keski-ikäisten remontoijien välit alkavat kiristyä. Tiina riitelee sekä isänsä että avomiehensä kanssa. Kun Tomi kimpaantuu parkkipaikalla premiumautonsa naarmusta, Tiina menettää totaalisesti hermonsa. Hänen katseensa kääntyykin nahjusmaisen avomiehen ja poissaolevan isän sijasta vahvaa miestä esittävään Kakeen.

Remonttiporukan kolmiodraaman kehittyessä Urho-ukko löytää hengenheimolaisen teini-ikäisestä Emiliasta. He istuvat rantakalliolla siteeraten Friedrich Nietzschen filosofisia oivalluksia ja Pentti Saarikosken runoutta. Vaikka dialogiin kuuluu jonkin verran latteuksia, yksi Emilian pohdinnoista koskettaa: ”Miksi tyhmät pääsevät ääneen, mutta viisaat ovat hiljaa?"

Tiinan ja Tomin mekastus ja remonttimies Kaken kasvava rooli johtavat yllättävään elokuvalajin muutokseen. Draama muuttuu kömpelösti trilleriksi, kun remonttimies ei ole sitä miltä näyttää. Tässä vaiheessa sivuhenkilöiden runsaus ja elokuvassa esiintyvät yllättävät siirtymät vakavista aiheista koheltavaan komediaan ovat jo puurouttaneet elokuvan. Elokuvasta paistaa jonkinasteinen keskeneräisyys ja keskinkertaisuus, joka on yllättävää Mika Kaurismäeltä.

Leffan näyttelijäkaartista voi antaa puhtaat paperit Loirille ja Emiliaa esittävälle Lenita Sudelle. Armi Toivasessa on yhä karismaa, vaikka hänkin on aika jähmeän oloinen elokuvan alkumetreillä. Peter Franzén on lähinnä ärsyttävä koheltavan Tomin epäuskottavassa roolissa.


Elokuvan traileri:


1 kommentti:

  1. olisiko mahdollista näyttää joskus uudelleen tähtiin kirjoitettu virhe ?

    VastaaPoista