Vivahteikas sotaelokuva Viron kohtalon hetkistä****

                                 1944 on vahva ja yksilötasolla liikkuva elokuva.

Y-Kinossa sai perjantaina ensi-iltansa vahva ja vivahteikas sotaelokuva 1944 (2015), jonka on ohjannut virolainen Elmo Nüganen. Se kertoo karusti ja realistisesti virolaissotilaiden kohtaloista toisen maailmansodan melskeissä heidän maansa kohtalonvuonna.

Viro joutui vuonna 1939 Saksan ja Neuvostoliiton pelinappulaksi Suomen tavoin suurvaltojen solmittua yllättäen keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa Neuvostoliiton etupiiriin liitettiin Suomi, Viro, Latvia ja Itä-Puola. Saksa sai puolestaan Puolan länsiosat ja Liettuan. Marraskuun lopussa 1939 Suomi joutui talvisotaan. Viro joutui tekemään Neuvostoliiton kanssa ensin keskinäisen avunantosopimuksen, sitten luovuttamaan tukikohtia suurvallalle ja lopulta elokuussa 1940 maa liitettiin Neuvostoliittoon.

Neuvostoliitto kyyditsi tuhansia virolaisia Siperiaan ja pakotti nuoria miehiä armeijaansa. Kun Saksa oli kesäkuussa 1941 käynnistänyt hyökkäyksen Neuvostoliittoa vastaan, Viro tuli ylijuostuksi ja Saksan miehittämäksi. Virolaisia nuoria miehiä värvättiin Saksan armeijaan noin 72 000. Neuvostoliiton puna-armeijassa taisteli puolestaan 55 000 virolaista.

Elokuva käynnistyy kesästä 1944, jolloin Valter Hein (Marko Leht) ja Karl Tammik (Kaspar Velberg) ovat Sinimäillä virolaisina puolustamassa isänmaansa itsenäisyyttä, eivät niinkään vetäytyvän Suur-Saksan rajoja. Karl on värvätty pakolla saksalaisjoukkoihin. Virolaissotilas kokee syyllisyyttä siitä, että hän on joutunut seuraamaan sivusta äitinsä ja pikkusiskonsa lähettämistä Siperiaan. Karlin joukko-osasto ei innostu natsihenkisen virolaisministerin yrityksestä valaa henkeä sotilaihin katteettomilla puheilla ja Adolf Hitlerin kuvilla, joita pilkataan armotta.

Elokuvakerronnallisesti Karl Tammik väistyy pääroolista ja näkökulma siirtyy puna-armeijan puolelle, kun puna-armeijaan pakotettu Jüri Jõgi (Kristjan Üksküla) surmaa Karlin. Jüri löytää Karlin päiväkirjan, jossa tämä on purkanut tuntojaan Siperiaan viedylle perheelleen. Hän päättää toimittaa päiväkirjan tappamansa miehen sukulaisille.

Sotaelokuva rakentuu taitavasti samalle naiselle toimitettavan päiväkirjan ja punasotilaan kirjeen ympärille. Tallinnassa Jüri Jõgi tapaa Karlin viehättävän siskon Aino Tammikin (Maiken Schmidt), johon hän rakastuu. Jüri ei voi kertoa totuutta tapahtuneesta Ainolle, joka on periaatteessa hänen ja puna-armeijan näkökulmasta kansanvihollinen. Hän kuitenkin kirjoittaa rakastamalleen naiselle kirjeen, jonka toimittaminen perille sulkee lopussa elokuvan kehän.

1944 on suomalais-virolainen yhteistuotanto, jossa tuottajina ovat hääränneet Kristian Taska (Taska Film), Kristjan Rahu sekä Ilkka Matila (Matila Röhr Productions). Vain 1,5 miljoonan euron budjetilla on saatu aikaan laadukas, vivahteikas ja tärkeä sotaelokuva. Leffa on realistinen, sodanvastainen ja kerronnaltaan sujuva. 1944:n pääteemoiksi nousevat rehellinen tilinteko menneisyyden kanssa sekä halu vastustaa taistelua totalitaaristen ideologioiden puolesta.

Elokuva vaatii katsojaltaan jonkin verran tietoa Viron historiasta. Taustoituksen ohuus on pieni ongelma filmissä, joka on kuitenkin kokonaisuudessaan onnistunut. Se kertoo varsin tasapuolisesti kahtia jakautuvasta kansakunnasta ja sen itsetunnon murskaamisesta. Ei ihme, että elokuva on kaatanut katsojaennätyksiä Virossa. Suomalaisellekin elokuvayleisölle on mukava katsoa valkokankaalta uusien ja osaavien näyttelijöiden suorituksia.

                               Aino Tammik /Maiken Schmidt) menettää sodassa veljensä.

Elokuvan traileri:

http://fi.filmtrailer.com/cinema/17712/1944

Mielettömiä tarinoita****

                                Hienostorouvan kuolinvuoteen äärelle ovat kokoontuneet
                                Elena Leeve (vas.), Lotta Kaihua ja Minna Suuronen.

Aleksi Salmenperän uusin elokuva Häiriötekijä (2015) koostuu kymmenestä toisiinsa liittymättömästä tarinasta. Ne kertovat mustan huumorin keinoin maailmasta, jossa mikään ei enää toimi sovitulla tavalla. Erinomaisen näyttelijäkaartin esittämät sketsit tempaisevat katsojan absurdeihin maisemiin,  joista tavanomaisuus puuttuu kokonaan.

Häiriötekijä perustuu samannimiseen Q-teatterin näytelmään vuodelta 2013. Näytelmä on juoneton monien sketsimäisten erillisten kohtausten kokoelma.

Elokuvan episodeissa tavallinen arki pirstoutuu palasiksi. Tarinoiden päähenkilöt joutuvat kauhukseen tilanteisiin, joista he eivät selviydy tavalliseen tapaan. He kohtaavat häpeän, nöyryytyksen ja paljastumisen tunteet. Katsoja ei voi kuin nauraa ulos oman hämmennyksensä ja epäuskon tunteensa.

Yhdessä tarinassa musiikkitalon esittelijä menettää kieli- ja esiintymistaitonsa. Puheesta tulee sönkötystä ja täysin nolostuneen esittelijän romahdus jaetaan sosiaalisessa mediassa. Toisessa episodissa Tommi Korpelan esittämä kiinteistönvälittäjä yrittää iskeä asuntoesittelyyn saapuneen pariskunnan daamin ja tämän siippa yritetään osoittaa idiootiksi. Vähemmästäkin sitä päätyy raivokohtauksen partaalle.

Yhdessä episodeista kolmen pariskunnan seurue joutuu ongelmiin, kun businessluokan matkaliput Miamin aurinkoon katoavat.  Mielettömin kaikista lienee kahden miehen gourmet-ateria viinin ja veren virratessa. Hauskin ja oivaltavin lienee viettejään ja vaistojaan seuraavan lapinmiehen (Tommi Korpela) aiheuttama sekaannus kaupunkilaisperheessä. Testosteronia tihkuva pohjoisen alfauros vikittelee nörttimiehen (Eero Ritala) naaraan (Elena Leeve), kun tämä esittelee toimintapeliä lapinäijän tyttöystävälle (Lotta Kaihua).

Häiriötekijän tarinat ovat enimmäkseen oivaltavia, pisteliäitä ja aidosti hauskoja. Pari möhläystäkin joukkoon mahtuu. Alkoholistin örvellysvuorokausi Helsingin keskustassa ei juuri naurata. Varsinainen rimanalitus on hienostorouvan poisnukkumisen odotus, joka on mauton, ja jossa erilaisilla eritteillä temmeltäminen tuo mieleen Jouko Turkan ja hänen hengenheimolaisensa.

Häiriötekijä on erityisesti kahden hienon miesnäyttelijän show. Tarinoissa Tommi Korpela on karismaattinen ja miehistä vetovoimaa säteilevä mies, jolle pehmo- ja luuserimiehiä tarinoissa esittävä Eero Ritola menettää naisensa säännönmukaisesti. Naisnäyttelijöistä Elena Leeve, Lotta Kaihua ja Minna Suuronen tekevät tasaisen varmaa työtä.

Episodielokuvan suurin ongelma on keskeisen nimittäjän puuttuminen tarinoista. Osista ei siten synny varsinaista kokonaisuutta. Häiriötekijän älykäs huumori kukistaa kuitenkin kaikki alkuvuoden kotimaiset komediatekeleet tennisluvuin 6 – 0.

Elokuvan traileri:

Sotaa ja rakkautta kylmässä Pohjolassa***

                             Krista Kosonen on erinomainen Kätilön päähenkilö Helenana.

Ennakko-odotukseni Antti J. Jokisen uutuuselokuvaa Kätilö (2015) kohtaan olivat kovat. Helena-kätilöä esittävä Krista Kosonen palkittiin roolistaan Shanghain kansainvälisten elokuvafestivaalien parhaana naisnäyttelijänä. Jokisen edellinen pitkä elokuva Puhdistus (2012) perustui Sofi Oksasen loisteliaaseen romaaniin, jonka dekkarimaisen rakenteen pohjalta syntyi myös väkevä ja kerronnan jouhevuudeltaan hieno elokuva.

Jokinen tarttuu uutuuselokuvassaan Katja Ketun menestysromaaniin Kätilö (2011), joka sijoittuu Lapin sotaan (1944−45). Kirja toi esiin sodan julmuudet Titovkan vankileirillä Petsamossa, Lapin puolustuksesta jatkosodassa vastanneiden saksalaissotilaiden ja suomalaisnaisten suhteet, kätilön ammatin lihallisuuden ja erityisesti Helenan ja SS-upseerina propagandakomppaniassa palvelleen Johann Angelhurstin (elokuvassa Lauri Tilkanen) suuren rakkaustarinan.

Ketun romaani on ajoittain hiukset pystyyn nostattava lukukokemus: toisaalta roisi, rankka ja rehevä, toisaalta historiallisesti tarkka, kielellisesti rikas ja omintakeinen, väkevää intohimoa ja syviä tunteita sisältävä. Kirja perustui kahden kertojan – Helenan ja Johanneksen – kirjeenvaihtoon, jota ei ole helppo siirtää elokuvalliseen asuun, vaikka Kettu toimi filmin käsikirjoittajana yhdessä ohjaajan kanssa.

Elokuvaversio on murteellinen kuten romaanikin, mutta siitä on siivottu Ketun rivohko sanankäyttö hyppymulkkuineen ja pirssihuorineen pois. Kätilö piirtää historiallisen ajankuvansa tyylitellysti ja estetisoiden, koska sota ja sen kauheudet ovat antaneet tilaa romaania enemmän Helenan ja Johanneksen suhteen kuvaamiseen.

Kätilö Helena kiertää elokuvan alussa lappilaisia torppia avustamassa synnyttäviä naisia. Vastasyntyneen murhan todistaminen on elämän mahdollistajalle hyvin vastenmielinen kokemus. Mahdollisuuden arjesta irtautumiseen tarjoaa ihastuminen nuoreen ja komeaan saksalaisupseeri Johannekseen, joka saa komennuksen Titovkan vankileirille. Helena onnistuu järjestämään itsensä leirille sairaanhoitajaksi.

Vankileiri on pienoishelvetti. Jos Puolassa sijainnut natsien kuolemanleiri Auschwitz-Birkenau  oli keskeinen juutalaisten kansanmurhan toteuttamisessa, on petsamolainen vankileiri sen miniatyyri. Venäläiset miesvangit teloitetaan. Suljetussa navetassa, jonka todellisuuteen päähenkilö törmää, naiset alistetaan ihmiskokeisiin, sikiötutkimuksiin ja saksalaisten seksiorjiksi. Silmävammainen Helena pitää itseään ajoittain kuolemanenkelinä, vaikka hänen tekonsa ovat pieniä Auschwitzin pahamaineiseen natsitohtori Josef Mengeleen verrattuna.

Vikasilmäksi tai Villisilmäksi kutsutun päähenkilön elämään vaikuttaa erityisesti kolme miestä. Tärkein on Johannes, joka on traumatisoitunut juutalaisten Babi Jarin joukkomurhan todistajana Ukrainassa 1941. Kauhukuvien lievittämisessä päähenkilöllä ja hänen rakkaudellaan on suuri merkitys. Helenan toimintamahdollisuudet ovat puolestaan Titovkan komendantin Gödelin (Tommi Korpela) päätettävissä. Vahva ja rohkea Helena herättää karheassa komentajassa ihailua tahtojen ja katseiden taistelussa. Villisilmän veli lapinmies Jouni (Pirkka-Pekka Petelius) kantaa häpeää, väistelee katseellaan, trokaa viinaa, auttaa tarvittaessa sisartaan ja selviää juonikkuudellaan vaikeista tilanteista.

Krista Kosonen tekee roolissaan häikäisevän roolityön. Lukuisien lähikuvien takia hänen katseensa on aina läsnä. Kososen Helena ihastuu, rakastuu, tuohtuu ja taistelee –ja kaikki kerrotaan katseella tai poskilihaksen värähdyksellä kuten mykkäfilmeissä tai perinteisissä Bollywood-elokuvissa. Lauri Tilkasen Johanneksessa on herkkyyttä, haavoittuvuutta ja lopulta lämpöä. Tommi Korpela on kertakaikkisen vakuuttava leirin komentajana, ei mikään pahan natsin prototyyppi. Peteliuksen Jouni aluksi huvittava, mutta kypsyy leffan edetessä koskettavaksi hahmossaan.

Hurjasta tarinastaan huolimatta Kätilössä on kuitenkin ongelmakohtia. Kososen ja Tilkasen suhde ei kipunoi, vaikka suuri rakkaus on elokuvan keskiössä ja elokuvan rakastelukohtaus kauniisti toteutettu. Elokuvan kerronta on paikoitellen pirstaleista ja siirtymät eri aikatasoilla kömpelöitä, joka johtuu alkuperäisteoksen kirjemäisestä rakenteesta. Elokuvan avautuminen katsojalle vaatii mielestäni kirjan lukemisen.

Mainos- ja musiikkivideoilla uransa aloittanut Jokinen kykenee kuvaajansa Rauno Ronkaisen kanssa kansainvälisen tason visuaaliseen ilmeeseen. Hidastukset, liikkeessä oleva kamera ja Jäämeren komeat maisemat luovat kuvallista kauneutta, johon elokuvan ihmiskohtaloita ei kunnolla sidota. Lyhyet otokset rikkovat kerrontaa. Vaikka sotaa kuvataan paikoitellen realistisesti, elokuva kärsii liiasta tyylittelystä.

Kätilön suurin ongelma on kuitenkin se, etteivät sen ihmiskohtalot kykene koskettamaan riittävästi katsojaa. Toista maailmansotaa on kuvitettu yli 70 vuotta. Menneen sodan hirveyksistä ei valitettavasti ole paljoakaan opittu, kun katsoo nykyistä maailmanmenoa. Rakkaus tarjoaa Helenalle ja Johannekselle pakotien sodan kärsimyksistä, muttei kykene irrottamaan turtunutta katsojaa kuoleman otteesta.

Elokuvan traileri: