lauantai 19. joulukuuta 2015

Iloinen galaktinen jälleennäkeminen****½

                          Romunkerääjä Rey (Daisy Ridley) ja iskusotilas Finn (John Boyega)
                                ovat uuden Tähtien sota -elokuvan sankareita.


 Vuoden odotetuin elokuva ei tuota pettymystä. Ohjaaja J.J. Abramsin Star Wars: The Force Awakens (2015) herättää henkiin Tähtien sota –saagan – ja millä tavalla.  Voima on jälleen kanssamme. Elokuva yhdistää ajatuksia herättävän scifin, kerrassaan mainion seikkailukertomuksen, ja näyttävän toimintaleffan parhaat piirteet. Vanhat sankarit ovat takaisin, mutta vain siirtääkseen jedimiekan uudelle uljaalle sukupolvelle.

The Force Awakens  on seitsemäs osa Tähtien sota –sarjassa ja varmasti hienointa katsottavaa Jedin paluun (1983) jälkeen. Paljosta saamme kiittää ohjaaja Abramsin näkemystä ja hänen yhteistyötään käsikirjoituksen teossa Lawrence Kasdanin kanssa. Kasdanin käsikirjoitti alkuperäisen trilogian Imperiumin vastaiskun (1980) ja Jedin paluun. Hänen henkilöhahmojen tuntemuksensa on ollut merkittävässä roolissa uuden elokuvan onnistumisen kannalta.

Jedin paluussa pantiin päätepiste galaksin pahan valtakuntaa edustaneelle Imperiumille ja yhdelle elokuvahistorian suurimmista pahiksista eli Darth Vaderille. Leffa merkitsi myös avaruusasema Kuolemantähden tuhoa.

Voiman pimeä puoli herää uudessa elokuvassa Ritarikuntana (First Order), joka on luotu Imperiumin raunioille. Massiiviset joukkokohtaukset tuovat vääjäämättä mieleen Hitlerin natsi-Saksan ennen kuin yhdenkään stormtrooperin (iskujoukon jäsenen) käsi nousee korkealle tervehdykseen. Ritarikunnan ylin komentaja Snoke (Andy Serkins) on kehittänyt avaruusaseman, jolla on kykyä maailmojen tuhoajaksi. Hänen suojattinaan toimii säälimätön ja mysteerinomainen musta ritari Kylo Ren (Adam Driver), joka muistuttaa erehdyttävästi maskiaan ja ääntään myöden Darth Vaderia.

Entisistä sankareista jedimestari  Luke Skywalker (Mark Hamill) on kadonnut. Pahan Ritarikunnan ohella häntä etsii entinen prinsessa ja nykyinen kenraali Leia Organa (Carrie Fisher), joka johtaa vastarintaliikettä. Leiaakin tärkeimmäksi nousevat alkuperäistrilogian sankarit Han Solo (Harrison Ford) ja Chewbacca (Peter Mayhew/Joonas Suotamo). Kun he vuosien jälkeen nousevat yhdessä avaruusalukseensa Millenium Falconiin ja Han Solo toteaa: ”Chewie, olemme kotona!”, häntä on helppo uskoa. Ilahduttavaa on myös jälleennäkeminen droidiparivaljakko R2-D2:n ja C-3PO:n kanssa.

The Force Awakens on kuitenkin sankareiden vahdinvaihto. Uutuuselokuva marssittaa esiin uuden ässäkolmikon. Aavikkoplaneetta Jukulla asuva romunkerääjä Rey (Daisy Ridley) on vahva ja oma-aloitteinen naistoimintasankari. Iskusotilas Finn (John Boyega) on menettänyt uskonsa Ritarikuntaan, mutta muodostaa Reyn kanssa vahvan parin. Heitä täydentää Oscar Isaacin näyttelemä kapinallisten taistelulentäjä Poe Dameron. Uutena droidina esiintyy BB-8, joka vyöryy oranssinvalkoisena rantapallona sinne tänne.

Menemättä sen enempää juonipaljastuksiin, voin uskoa Tähtien sodan tyydyttävän myös vaativan fanin maun. Toimintakohtaukset, jossa valomiekat heiluvat tai X-siipiset ottavat mittaa ilmataisteluissa TIE-hävittäjistä, ovat todella näyttävästi tehtyjä. Tietokonegrafiikka on saanut antaa tilaa aidoille malleille ja maisemille, joka on pelkästään hyvä asia. John Williamsin musiikki kruunaa monet kohtaukset aikaisempaan tapaan.

The Force Awakensin tarina toimii hyvin. Vaikka elokuva kierrättääkin ensimmäisen Tähtien sodan osan juonenkäänteitä, mukaan on saatu paljon uutta ja jännittävää. Elokuvasta paistaa kunnioitus ohjaaja George Lucasin alkuperäistrilogialle, mutta kaikki tehdään raikkaasti. Elokuvan alku ei lähtenyt aivan niin räväkästi liikkeelle kuin odotin, josta pieni miinus.

Kokonaisuudessaan uusi Tähtien sota on erinomainen elokuva, joka varmasti nousee todelliseksi kassamagneetiksi. Se verestää varttuneiden ihailijoiden muistoja, mutta on mannaa myös uudelle fanisukupolvelle. May the force be with you!

Elokuvan traileri:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti