sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Valaanpyytäjät meren armoilla***

                                Chris Hemsworth on Essexin energinen yliperämies.

Y-Kinon ensi-iltaan tapaninpäivänä tullut Kamppailu merta vastaan (2015) pyrkii olemaan perinteinen seikkailuelokuva, jossa sankarit joutuvat luonnon armoille. Amerikkalaisen Ron Howardin ohjaustyössä on kunnon tarina, jonka merelliset kohtaukset on upeasti toteutettu. Elokuvan kompastuskiveksi muodostuvat kuitenkin ohuet henkilöhahmot ja maalla kerrotun draaman kömpelö eteneminen.

Ron Howardin aiempien ohjaustöiden parhaimmistoon ovat kuuluneet upea urheiluelokuva Rush (2013), Watergate-skandaalia avannut Nixon/Frost (2008), kryptologiaan paneutunut draamaelokuva Kaunis mieli (2001) ja jännittävä avaruusseikkailu Apollo 13 (1995). Uusimmassa elokuvassaan Howard uskaltautuu meriseikkailun pariin.

Kamppailu merta vastaan kertoo amerikkalaisen valaanpyyntialus Essexin tarinan. Alus joutui talvella 1820 jättiläismäisen kaskelotin hyökkäyksen kohteeksi. Valaanpyytäjien dramaattinen kohtalo sai kirjailija Herman Melvillen kirjoittamaan 30 vuotta myöhemmin kuuluisimman romaaninsa Moby Dick, joka kertoo valkoisen valaan tarinan.

Elokuva liikkuu rakenteellisesti kahdella tasolla. Katsoja seuraa toisaalta valaanpyytäjiä, joiden työn kovuus ja vaarallisuus käyvät nopeasti ilmi. Toisella tasolla seurataan kirjailija Melvilleä, joka haastattelee teostaan varten ainoaa elossa olevaa Essexiltä selvinnyttä silminnäkijää Tom Nickersonia (Brendan Gleeson). Lopputuloksena on merellisiltä osiltaan toimiva seikkailu, jonka kerronnan etenemistä kirjailijan ja silminnäkijän tarinointi jatkuvasti katkoo.

Valaanpyyntialuksen pitkä merimatka myrskyineen ja vaaroineen on hienosti kuvattu. Kapteeni George Pollardin (Benjamin Walker) ja yliperämies Owen Chasen (Chris Hemsworth) vastakkainasettelu käy heti ilmi. Voimakas merenkäynti, harppuunaveneiden hyökkäykset valaiden kimppuun ja vedenalaiset kohtaukset on toteutettu tyylillä ja taitavia digitaalisia efektejä hyödyntäen. Essexin ja sen miehistöä vainoava 30-metrinen kaskelotti ei sen sijaan ole kovinkaan kummoinen hirviö tähän elokuvaan.

Valaanpyyntialuksen tuho muuttaa elokuvan luonteen seikkailusta selviytymistarinaksi. Näännyttävä ajelehtiminen Tyynellämerellä tuo mieleen Ang Leen Piin elämän (2012) ja osittain myös norjalaiselokuva Kon-Tikin (2013). Yhteistä molemmissa leffoissa oli päähenkilöiden vimmainen tarve säilyä hengissä.

Elokuvan miinukseksi on laskettava tasapaksu näyttelijätyö. Vain energinen Chris Hemsworth saa tässä mielessä synninpäästön. Elokuvan roolihahmot jäävät irrallisiksi eikä heistä rakennu draaman kannalta tärkeää ryhmää. Kamppailu merta vastaan ei monessakaan herätä aiheensa puolesta sympatiaa. Valaiden pyytämistä polttoöljytarpeisiin 200 vuotta sitten on yhtä vaikea ymmärtää kuin japanilaisten nykyään harjoittamaa valaanpyyntiä tieteellisiin tarkoituksiin.


Elokuvan traileri:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti