Länkkäri tarantinolaisittain***½

                               Kurt Russell, Jennifer Jason Leigh ja Tim Roth loistavat 

                               Tarantinon uutuuselokuvassa The Hateful Eight.

Amerikkalainen Quentin Tarantino on niitä harvoja ohjaajia, joille elokuvan tuotantoyhtiöt ja tuottajat ovat antaneet vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Y-Kinon ensi-iltaan tullut The Hateful Eight (2015)  on ohjaajalegendan kahdeksas elokuva. Kyseessä on samanaikaisesti sekä verinen western että murhamysteeri. Elokuva on upea kuvaukseltaan, leikkaukseltaan, musiikiltaan ja näyttelijäsuorituksiltaan, mutta yllättävän pitkäveteisesti käsikirjoitettu ja dialogiltaan puuduttava.

The Hateful Eight alkaa fantastisen hienosti Wyomingin vuoristoisissa lumisissa maisemissa. Sisällisodan jälkeiseen länteen sijoittuvassa leffassa vyöryvät esiin hevosvaunut Ennio Morriconen upean musiikin siivittämänä. Pian vaunuissa matkaavat palkkionmetsästäjä John Roth (Kurt Russell), hirtettäväksi kuljetettava Daisy Domergue (Jennifer Jason Leigh), palkkionmetsästäjä ja ex-sotilas Marquis Warren (Samuel L. Jackson) sekä Red Rockin uudeksi seriffiksi esittäytyvä Chris Mannix (Walton Goggins).

Lumimyrsky pakottaa seurueen pysähtymään syrjäiseen majataloon ja matka pikkukaupunkiin katkeaa. Majatalon emäntä Minnien sijasta hirsimökkiin ovat majoittuneet Red Rockin hirttäjä Oswaldo Mobray (Tim Roth), entinen etelävaltioiden kenraali Sanford Smithers (Bruce Dern), karjapaimen Joe Gage (Michael Madsen) sekä meksikolainen Bob (Demián Bichir), joka huolehtii majatalosta Minnien ja hänen miehensä poissa ollessa.

Tarantino esittelee keskeiset hahmot ja heidän epäluotettavilta vaikuttavat tarinansa hienosti ensimmäisen puolen tunnin aikana, joka muuten on varsin tapahtumaköyhää. Aikaa myöden on odotettavissa tilanteen kiristyminen myrskyn raivotessa ja joukkion pysytellessä pääosin sisätiloissa. The Hateful Eightiä voi luonnehtia inhottavien ihmisten nihilistiseksi kamaridraamaksi, jossa itsekkäät, petolliset ja murhanhimoiset yksilöt vain odottavat pääsyä käsiksi toistensa kurkkuihin.

Ohjaajan uutuusfilmi tuo mieleen hänen läpimurtoleffansa Reservoir Dogs (1992), joka päätapahtumat sijoittuivat varastorakennukseen. The Hateful Eightin kirjallinen esikuva voisi olla Agatha Christien suurenmoinen dekkari Kymmenen pientä neekeripoikaa (1939).  Christie tosin toteutti henkilöhahmojensa esittelyn ja tappamisen vauhdikkaasti murharomaanissaan, kun The Hateful Eightissä tapot toteutetaan uuvuttavan kirjallisen vuoropuhelun jälkeen pikaisesti ja brutaalilla tavalla.

Tarantino tunnetaan ultraväkivaltaisista elokuvistaan ja verikekkereistään eikä uutuuselokuva tee tästä poikkeusta. Hänen aiemmissa elokuvissaan on aina ollut tietty moraalin taju, mutta uutuudesta se puuttuu. Lähes kolmituntinen pituus, löysä käsikirjoitus ja kyvyttömyys perustella elokuvassa esiintyviä loukkauksia, provokaatioita ja karmeuksia ovat The Hateful Eightin keskeisimmät heikkoudet.

”Inhottavasta kahdeksikosta” löytyvät kuitenkin myös ohjaajan vahvuudet. Tarantinon luottokuvaaja Robert Richardson tekee huikeata työtä ohjaajan kanssa. Elokuvan visuaalinen ilme on huipussaan ja kuvasommittelu millilleen kohdallaan. Ennio Morriconen, 87, upea musiikki luo filmiin alusta asti salamyhkäisen ja länkkäriin sopivan pahanenteisen tunnelman. Myös yllättäviä juonenkäänteitä löytyy.

Kohdallaan on myös näyttelijätyö. Erityisen vahvan roolin tekee häijy henkipatto Leigh, joka verentahraamine kasvoineen on yhtä iljettävä kuin Linda Blair aikanaan Manaajan (1973) pääroolissa. Myös Kurt Russell ja Samuel L. Jackson loistavat rooleissaan.

Elokuvan traileri: