Sisilialaisen Piero
Messinan pitkä esikoiselokuva Palaa
luokseni vielä (2015) perustuu löyhästi Luigi
Pirandellon (1867-1936) näytelmään. Ranskalais-italialainen tuotanto on
kahden loistavan näyttelijättären juhlaa. Alun laahaavuudesta päästyään leffasta
muodostuu tyylikäs eurooppalainen elokuva, joka on täynnä pitkiä hiljaisia
otoksia, täydellisiä kuvakompositioita ja hillityn ilmaisun voimaa.
Elokuva on kertomus menetyksestä, kaipuusta ja petoksesta. Elokuvan
toinen päähenkilö Anna (Juliette Binoche) asuu entisen
aviomiehensä suvun kartanossa Sisiliassa seuranaan vain talonmies Pietro (Giorgio Colangeli).
Alkupuolen visuaalisesti fantastiset otokset kuvaavat maiseman, jossa
helmeilevää järveä ympäröivät vulkaaniset kivet ja vuoret sekä hiljaiset
metsät.
Katsojalle käy jo ensimetreillä selväksi se, että Anna on
romahtamaisillaan suruunsa ja tuskaansa, jonka hänen poikansa Giuseppen
menehtyminen onnettomuudessa on aiheuttanut. Surunsa halvaannuttama Anna valvoo
vuoteessaan, syö kuin lintu ja kykenee tuskin liikkumaan. Alun otokset tukevat
surijaa, ne ovat kauniita, tummia, hitaita ja suorastaan laahaavia. Surutalossa
on verhouduttu mustaan.
Hautajaisiltana Anna saa odottamattoman puhelun Giuseppen
tuntemattomalta ranskalaiselta tyttöystävältä Jeannelta (Lou de Laâge),
joka ilmoittaa tulevansa vierailulle poikaystävänsä kotiin. Nuori nainen on
tietämätön Giuseppen kuolemasta, josta Anna myös vaikenee. Jeannen saavuttua
Anna kertoo poikansa olevan matkoilla ja palaavan pääsiäiseksi kotiin.
Jeanne jää taloon oudon, tunteikkaan ja surevan Annan
kanssa. Tämä on alun perin aikonut kertoa nuorelle naiselle poikansa
kohtalosta, jonka hän itsekin tuntuu ajatuksen tasolla torjuvan. Totuudellisuus
karisee kuitenkin Annasta, vaikeneminen alkaa haiskahtaa petokselta ja
äärimmillään hän kuuntelee poikansa kännykästä tyttöystävän kaipaavat ja yhä
epätoivoisemmaksi käyvät ääniviestit.
Elokuvasta rakentuu vähitellen kamaritragedia. Anna ja
Jeanne tutustuvat vähitellen toisiinsa. Vanhemman naisen ja nuoren kaunottaren
dialogi on hillittyä ja hallittua, molempien näyttelijätyö verratonta. Kuinka
paljon silmäykset, intensiivinen läsnäolo ja hiljaisuus voivat puhuakaan. Juliette
Binochen kasvoilla välähtävät elokuvan aikana surun kaikki tasot. Binoche on
ehdottomasti eurooppalaisen elokuvan näyttelijävalioita.
Palaa luokseni vielä –leffa synnyttää todennäköisesti
uuden tuikkivan tähden eurooppalaisen
elokuvan tähtikartalle. Niin raikas, niin osaava, niin lumoava on Lou de Laâge
roolissaan Giuseppen tyttöystävänä. Hänen yhteispelinsä Binochen kanssa on läpi
elokuvan saumatonta.
Vaikuttavinta työtä elokuvassa tekee pääkuvaaja Francesco Di Giacomo. Jokaisen otoksen
kuvakulmat ovat harkittuja. Sisilialaisen maiseman kauneuden rinnalla kisaavat
pimentyneen kartanon kolkkous ja roolihenkilöiden sisimpien ajatusten avaaminen
kuvakielelle. Hellittämättömältä vaikuttava epätoivo voi hetkeksi kääntyä
helpotuksen hetkiksi. Kuvaus ansaitsee kouluarvosanakseen kympin.
Elokuvalla on toki puutteensakin. Käsikirjoitukseen olisi
vaadittu enemmän sisältöä. Annan itsepintainen vaikeneminen poikansa kohtalosta
tuntuu kummalliselta ja vie liikaa huomiota elokuvassa. Ehkei katsojakaan pysty
täysin samastumaan sureviin naisiin. Kaipa yhden ihmisen kuoleman olisi pitänyt
kirpaista vielä kipeämmin.
Elokuvan traileri:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti