perjantai 13. tammikuuta 2017

Raukea ruumis hengenpelastajana***

                                Hank (Paul Dano) ja Manny (Daniel Radcliffe) säkenöivät
                                Swiss Army Manin päärooleissa.

Harvoin jokin elokuva saa katsojan leuat loksahtamaan, aiheuttaa päivien hämmennyksen ja pistää todella pohtimaan, oliko leffa totta ollenkaan vai silkkaa unta tai hallusinaatiota. Y-Kinon ensi-iltaan rynnistänyt Swiss Army Man (2016) tekee tämän. Elokuvan nähtyäsi voit unohtaa Sveitsin armeijan monitoimilinkkuveitset. Ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Daniel Kwan ja Daniel Scheinert osoittavat sen, kuinka tehokas yksi raukea ruumis voi olla hengenpelastajana.

Swiss Army Man on elokuva, joka jakaa elokuvakriitikot ja katsojat kahteen eri ryhmään. Toiset pitävät elokuvaa hyvin kauniina, upeasti kuvattuna, poikkeuksellisen luovana ja rohkeana elokuvan lajityyppien sekoittajana. Toiset leimaavat elokuvan tylsäksi, juonen köyhäksi, osan sen otoksista vastenmielisiksi ja leffan venytetyksi. Totuus löytynee tässäkin tapauksessa jostain välimaastosta.

Elokuva käynnistyy autiolta saarelta, jossa syrjäytynyt Hank (Paul Dano) suunnittelee päiviensä päättämistä jollain muulla kuin K-kahvilla. Hänen puuhansa keskeytyvät, kun rantaan ajelehtii pukumiehen (Daniel Radcliffe) ruumis. Hank ilostuu keskeytyksestä ja yrittää elvyttää lasittunein silmin maailmaa katsovan vainajan. Elvytyspainallukset käynnistävät vainajassa hillittömät ilmavaivat, joita Hank hyödyntää pelastautuessaan Mannyksi ristimänsä ruumiin kanssa autiolta saarelta.

Parivaljakko nousee maihin toisella hiekkarannalla. Hank heittää kalmon selkäänsä ja päättää huolehtia hänestä. Nuoren miehen yksinäisyys on ollut niin piinaavaa, että ruumiskin kelpaa kaveriksi. Hankin hämmästys on rajaton, kun Manny virkoaa metsästä sijaitsevassa luolassa henkiin zombin tavoin. Tämä elävä kuollut on menettänyt muistinsa, jolle Hankin on opetettava kaikki A:sta alkaen.

Elokuva seuraa Hankin ja Manny ystävystymistä, läheisyyttä ja eloa metsässä. Kahden nuoren miehen keskustelut avaavat uuden maailman. Pian käy ilmi, että Mannyllä on suorastaan yliluonnollisia kykyjä. Leffan nimi Swiss Army Man viittaa alkuosaltaan maailmankuuluun monitoimilinkkuveitseen. Käsikirjoittajakaksikon luovuutta ja oivalluskykyä voi enimmäkseen vain ihailla. On uskomatonta, kuinka monipuolisesti yhtä kalvakkaa vainajaa voi käyttää selviytymistaistelussa oudoissa olosuhteissa.

Swiss Army Mania ei ole helppo sijoittaa perinteisiin elokuvantaiteen lajeihin. Se on komedia, tragedia, rakkaus- ja fantasiaelokuva. Ehkä eniten leffa on kuitenkin kaverielokuva. Hankin ja Mannyn ystävyys on ylimmillään metsän bussikohtauksessa, joka jää hyvin todennäköisesti elokuvan historiaan. Mannystä huolehtiessaan Hank unohtaa oman sisäisen sirpaleisuutensa.

Paul Dano tekee upean ja suorastaan liikuttavan roolityön Hankina. Kuinka paljon yksinäisyys voi uuvuttaa? Mitä merkitsee se, että unelmien nainen osoittautuu todellisuudessa täysin odotusten vastaiseksi? Millaista on todellinen ystävyys? Viimeksi mainittuun kysymykseen antaa vastauksen Daniel Radcliffen hienosti näyttelemä kalmo. Tällä elokuvalla Radcliffe karistaa Harry Potter -hahmonsa harteiltaan.

Swiss Army Man ei ole juonielokuvan ystäville. Ajoittain elokuvan käsikirjoitus tuntuu teinipoikien tekeleeltä. Mutta siinä on paljon sellaista lumoa, viisautta ja outoutta, joka laittaa katsojan ajattelemaan.

Elokuvan traileri:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti