tiistai 7. marraskuuta 2017

Tuntematon sotilas 3.0****

                                Kariluoto (Johannes Holopainen) ja Rokka (Eero Aho) loistavat
                                uuden Tuntemattoman sotilaan keskusrooleissa.

Elokuvaohjaaja Aku Louhimies otti suuren riskin tarttuessaan Väinö Linnan kansalliseen klassikkoteokseen Tuntematon sotilas (1954) ja erityisesti sen sensuroimattomaan käsikirjoitusversioon Sotaromaaniin (2000). Riskinotto kuitenkin pääosin kannatti. Louhimiehen kolmituntinen elokuva on sujuva, väkevä ja vaikuttava kuvaus konekiväärikomppanian jatkosodasta. Edvin Laineen unohtumaton sotajoukko ja kansallinen paatos ovat vaihtuneet alkuperäistä syvemmäksi henkilökuvaukseksi ja maltilliseksi sodan mielettömyyden kuvittamiseksi.

Edvin Laineen mustavalkoelokuva oli ilmestymisvuotenaan 1955 todellinen tapaus Linnan kiistanalaisen romaanin tavoin. Se rakensi jatkosodasta kansakunnan kollektiivisen kokemuksen ja loi komppanian eri murteita puhuvista sotilaista yhtenäisen joukkueen, jonka kohtalot koskettivat katsojaa. Laineen leffa lienee tärkein, mutta myös katsotuin elokuva Suomen elokuvateollisuuden historiassa.

Rauni Mollberg ohjasi toisen Tuntemattoman sotilaan v. 1985 ja nosti aikansa hengen mukaisesti keskiöön sotilaiden kokemukset. Hän hylkäsi pohdinnan sodan oikeutuksesta ja välttämättömyydestä ja pääsi Lainetta lähemmäksi alkuperäisteoksen henkeä. Mollbergin Tuntematon voidaan kuvaukseltaan ja taistelukohtauksiltaan luokitella moderniksi sotaelokuvaksi. Se kuvasi realistisesti sotaa heiluvine kuvakulmineen, käytti päärooleissa lähinnä tuntemattomia nuorukaisia ja hylkäsi taustamusiikin. Isänmaallinen paatos sibeliuksineen oli poissa.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas 3.0 kiilaa Laineen isänmaallisen ja Mollbergin universaalin tulkinnan väliin. Vuoden 1941 hyökkäysvaihetta kuvatessaan ohjaustyö on mollbergmaisen realistinen. Petroskoin valtaaminen ja sitä seurannut asemasotavaihe vievät elokuvan enemmän Louhimiehen viitoittamille linjoille.

Ohjaaja kehittää alikersantti Hietasen (Aku Hirviniemi) ja venäläisen Veran (Diana Pozharskaya) lyhyen romanssin. Aiemmista filmatisoinneista poiketen Rahikaisen (Andrei Alén) epämiellyttävyys korostuu, kun tämä naistennaurattaja ja kauppamies ryhtyy petroskoilaisten naisten parittajaksi Suomen sotilaille.

Pian palataan sotajermujen maailmaan. Hyökkäys jatkuu Syvärille, mutta sen pidemmälle ei päästä. Offensiivi hyytyy asemasodaksi. Juoksuhaudoissa on ymmärrettävä pitää pää alhaalla, mitä nuoret täydennysmiehet eivät todellakaan osaa. Hyökkäysvaiheen optimismi karisee vähitellen muiltakin kuin karskilta ja kieleltään terävältä Lahtiselta (Joonas Saartamo).

Jos uuden Tuntemattoman alkupuoli on humoristisen Hietasen sekä maltillisen ja miestensä kunnioittaman Koskelan (Jussi Vatanen) dominoima, nousee leffan loppupuolen hallitsevaksi hahmoksi Eero Ahon Rokka. Aho rakentaa roolina kannaslaisena pienviljelijänä ja kylmäverisenä tappajana hallitusti. Louhimies on filmatisoinnissaan halunnut tuoda aiempaa vahvemmin esiin naisten ja kotirintaman merkityksen sotaakäyneelle Suomelle. Leffassa Rokan henkilökuvaa syventävät loma-ajat pientilalla vaimonsa Lyytin (Paula Vesala) ja lastensa luona.

Elokuvan hienoimpiin roolitöihin kuuluu Johannes Holopaisen Kariluoto. Holopainen kasvattaa nuoresta idealistisesta vänrikistä vastuuntuntoisen ja miestensä kunnioittaman komppanianpäällikön. Hän piirtää hienosti ja herkästi nuoren helsinkiläisen upseerin muotokuvan.

Louhimies tuo Tuntemattoman sotilaan taitavasti nykypolven saavutettavaksi. Edvin Laineen lähes viisikymppiset sankarisotilaat ovat korvautuneet selvästi nuoremmilla näyttelijöillä. Näyttelijätyö on kauttaaltaan pätevää, oikeastaan erinomaista. Mieleen jäävät aiemmin mainittujen lisäksi mm. Hannes Suomisen hyväntuulinen Vanhala, Pirkka-Pekka Peteliuksen Kaarna, Samuli Vauramon huumorintajuton Lammio ja Janne Virtasen sotahullu everstiluutnantti Karjula. Teinisuosikki Robin Packalen piipahtaa nuoren täydennysmiehen roolissa – ja toteuttaa sen hyvin.

Tuntematon 3.0 jää suomalaiseen elokuvahistoriaan muutamista hienoista kohtauksistaan. Koskelan yhteenotto Horst Wesseliä hoilaavien upseereiden kanssa, Hietasen karu kohtalo vetäytymisvaiheessa, Antti Rokan ja Suentassun (Arttu Kapulainen) asevelisuhteen huipennus vaarallisessa joenylityksessä, Paula Vesalan reagointi laulettaessa Maa on niin kaunis –kappaletta. Muitakin löytyy.

Louhimiehen elokuva on teknisesti laadukas, mutta on siinä omat ongelmansakin. Elokuvan jälkikäsittelyssä kolmituntisesta leffasta olisi voinut leikata vartin verran pois kokonaisuuden kärsimättä. Sotaelokuvana Tuntematon ei juuri tuo uutta tai osaa yllättää. Se kulkee monin paikoin Edvin Laineen viitoittamaa tietä, joten Louhimiehen oma visio jää epämääräiseksi. Konekiväärikomppanian sotaretki muistuttaa enemmän yksittäisten taistelijoiden kohtaloiden kuvittamista kuin kansakunnan kollektiivista kohtalonhetkeä, josta selviydyttiin.


Puutteistaan huolimatta Tuntematon Sotilas 3.0 on hyvä elokuva. Seitsemän miljoonan euron budjetilla on saatu aikaan satavuotiasta Suomea kunnioittava ja elokuvateatterit täyttävä komea draamaelokuva.

Elokuvan traileri: